Iisan vuosikymmenen kestänyt sooloura huipentuu Helsingin Savoy-teatterissa 7. joulukuuta Tunteilla 2013-2024 -juhlakonsertissa!
Kotimaisen indiepopin kiintotähti Iisa vetäytyy tämän vuoden päätteeksi sooloprojektillaan kotimaan popkentältä. Viisi sooloalbumia vuosina 2014–2024 julkaissut ikoninen laulaja-lauluntekijä soittaa ennen telakalle jäämistään yhtyeineen 7. joulukuuta Tunteilla 2013–2024 -juhlakonsertin Helsingin Savoy-teatterissa. Ennen Savoy-teatterin konserttia Iisa nähdään vielä Hardcore-kiertueeseen kuuluvilla kesän festarikeikoilla.
”En halua sanoa jäähyväiskonsertti, sillä tulevaisuus on monesti toisenlainen, kuin millaiseksi sen tässä hetkessä kuvittelemme. Mutta ympyrä on sulkeutunut, eikä minulla ole Iisalle tämän vuoden jälkeen jatkosuunnitelmia lyhyemmällä tai pidemmällä aikavälillä. Tässä kohtaa musiikillinen urani Iisa-artistinimellä pysähtyy joulukuussa Savoy-teatteriin”, viimeisimmän Hardcore-albuminsa maaliskuussa julkaissut artisti summaa.
Väliajallisessa konsertissa kuullaan kronologinen läpileikkaus yleisön rakastamista Iisan kappaleista. Mukana myös viime vuosina harvoin livenä kuultuja helmiä artistin viisihenkisen yhtyeen (Antti Hietala, Omar Zakik, Veli Kauppinen, Ilari Heinilä, Iisa) tulkistemana. Lavalla nähdään myös Iisan uralla vaikuttaneita vierailijoita.
”Olen toivonut pitkään mahdollisuutta saada nousta legendaarisen Savoy-teatterin lavalle. On sykähdyttävää, että saamme juuri tämän, tunnelmaltaan uniikin paikan viimeisenä keikkakalenterissa olevan esiintymisen näyttämöksi”, Iisa kertoo.
Popkentältä sivuun siirtyminen on kypsynyt artistin mielessä ajan kanssa:
”Työni musiikintekijänä ja taiteilijana on kesken, enkä ole katoamassa minnekään Iisan hiljenemisen myötä. Oman hyvinvointini ja taiteellisten ambitioideni vuoksi on kuitenkin tullut aika asemoida itseni taiteilijana uudelleen.”
Iisa kuvaa toimivansa siinä kohtaa kotimaisen musiikin ekosysteemiä, johon pandemian jälkeisen kulttuurielämän haasteet osuvat erityisen rajusti.
”Tässä artistikokoluokassa toimitaan ammattimaisesti ja kunnianhimoisesti, mutta vääriä kaupallisen kentän mittareita vasten ja jatkuvasti samoista, pienen markkina-alueen pienistä resursseista taistellen. Toiminnan kulut kasvavat jatkuvasti ja tekemisen – esimerkiksi kiertueiden – saaminen millään tavalla taloudellisesti kannattavaksi on koko ajan kaukaisempi visio. Puhumattakaan siitä, miten taiteilijoiden olematon työttömyysturva ja pakkoyrittäjyyteen sidottu etuisuuksien piiriin kuulumattomuus vaikuttavat ihmisiin, jotka musiikki- ja kulttuurikentällä toimivat”, Iisa summaa.
Hardcoren ytimekkäässä ja tinkimättömässä popilmaisussa kulminoituu artistin itsensä mukaan hänen tähänastinen tuotantonsa. ”Hardcore on saturaatiopiste”, Iisa tiivistää ja kertoo musiikillisen transformaation kohti kokeellisempaa ilmaisua alkaneen jo Hardcorea edeltävän Amelia-levyn jälkeen. ”Olen tehnyt viime vuosina Iisa Kaarina -nimellä uutta, täysin omaehtoista kokeellisesta musiikkia. Se kypsyy vielä kellarissani”, artisti paljastaa.
Iisa valmistelee myös tulevaa esikoisromaaniaan, jonka julkaisee Kustannusyhtiö Kosmos. Kotimaisen indiemusiikin ikoniksi 20 vuotta sitten Regina-yhtyeen myötä nousseella Iisalla on lisäksi vahva tausta KaijaKoon, LauraNärhen, Jannika B:n ja Egotripin kaltaisille eturivin artisteille työskennelleenä ammattilaulunkirjoittajana. Hän on kysytty puhuja ja kurssittaja laulunkirjoittamisen ja luovuuden teemojen saralla.
Vetäytymispäätöksen Iisa kuvaa olleen emotionaalinen:
”Saan etenkin keikoilla kasvokkain palautetta siitä, millaisia merkityksiä lauluillani on ollut ihmisille erilaisissa elämän risteyskohdissa. Juuri tämän kuulijoideni kanssa jaetun taajuuden vuoksi pop-Iisasta irrottautuminen on tarpeellisuudestaan huolimatta myös vaikeaa. Toivon, että saamme nauttia Savoyn konsertista mahdollisimman monen musiikkiani viime vuosina kuunnelleiden ihmisen kanssa.”
Iisa: Tunteilla 2013–2024 -juhlakonsertti, 7.12.2024, Savoy-teatteri, Helsinki
Konsertin liput tulevat myyntiin keskiviikkona 15.5.2024 klo 10 osoitteessa lippu.fi.
Liput: 36,90 € (sis.palvelumaksu).
Keikat myy:
Esa Tontti
esa@altagency.fi
+358 44 563 1430
Lisätiedot:
Sami Rikala / Sony Music Finland, Fullsteam Records
sami.rikala@sonymusic.com
+358 40 076 6879
Management:
Katja Vauhkonen
K. Vauhkosen Musiikit ja Meiningit
katja@kvauhkonen.com