EMILIA SISCO ON LISÄTTY ALT AGENCYN ROSTERIIN!

Emilia Sisco, jonka ääni ja laulunkirjoitustyyli ovat valloittaneet kuuntelijoita ympäri maailmaa, on nouseva tähti soul-musiikin kentällä. Hänen voimakas äänensä ja kyky kertoa tarinoita musiikillaan yhdistävät saumattomasti soul-, jazz- ja bluesmusiikin. Emilian ääni kantaa syviä tunteita, jotka heijastavat inhimillisen kokemuksen monimuotoisuutta.

Emilian debyyttisooloalbumi Introducing Emilia Sisco, jonka julkaisi Timmion Records, on saanut jo ylistystä maailmalla. Se tehtiin yhteistyössä levy-yhtiön tuotantotiimin, Cold Diamond & Minkin kanssa. Helsingin Sanomat kutsui sitä ”yhdeksi vuoden parhaista suomalaisista debyyteistä”, ja Soul Bag Mag (Ranska) ylisti albumin ”hienostuneisuutta” ja ”orgaanista koherenssia”. Juno Records (Iso-Britannia) puolestaan kuvaili Emilian ääntä aitona ja voimakkaana, joka tuo uudenlaista raikkautta soul-skeneen.

Ennen albumin julkaisua Emilia sai huomiota singlellään ”Don’t Believe You Like That” ja jatkoi julkaisemalla singlet ”Trouble”  ja ”It’ll Get Better” yhteistyössä Cold Diamond & Minkin kanssa. Hänen musiikkiansa on kuvailtu ajattomaksi, mutta samalla myös nykyaikaiseksi. Soul-ikoneista, kuten Aretha Franklinista, Etta Jamesista ja Billie Holidaysta, inspiroitunut Emilia tuo perinteisiin soulin ja R&B:n elementteihin modernia vivahdetta.

Helsingissä syntynyt ja varttunut Suomalais-Sambialainen Emilia on nopeasti noussut nykyaikaisen soul-musiikin lupaavaksi nimeksi. Jokaisen julkaisun myötä hän kehittää taiteensa rajoja, pysyen samalla uskollisena tyylilleen. Hooked On Music (Iso-Britannia) ennustaa, että Introducing Emilia Sisco on vasta alkua ja Emilia Sisco on taiteilija, jota kannattaa seurata.

EMILIA SISCO – TULEVAT KEIKAT:

24.1. G Livelab, Helsinki (& The Northern Lights) SOLD OUT
22.2. Telakka, Tampere (Qvartetti)
12.3. Tavastia, Helsinki (& The Northern Lights)
24.3. Viking Cinderella (DUO)
25.3. Viking Cinderella (DUO)
26.3. Yksityistilaisuus, Helsinki
27.3. Sellosali, Espoo (& The Northern Lights)

KEIKAT NYT MYYNNISSÄ!

Keikat myy:
Esa Tontti
esa@altagency.fi
+358 44 563 1430

FESTIVAALI TARJOAA KURKISTUKSEN ENSI KESÄN OHJELMISTOON!

Pyynikillä nähdään tulevana kesänä Suomen rakastetuimpiin artisteihin lukeutuva J. Karjalainen, vuosikymmenen jälkeen alkuperäiskokoonpanolla paluun tekevä Regina: Soita mulle, riehastuttavista live-esiintymisistään tunnettu Ege Zulu, ihastuttavalla herkkyydellään lumoava pehmoaino, yleisön ja kriitikoiden ylistämä välittömyydellään hurmaava Arppa yhtyeineen sekä viime vuosina suvereenin läpimurron tehnyt Jaakko Kulta.


Tulevana kesänä neljättä kertaa kuvankauniilla Pyynikillä järjestettävä Festivaali keräsi vuonna 2024 Pyhäjärven luonnonkauniiseen miljöön 10 000 juhlijaa. Useita kertoja loppunmyynyt boutique-festivaali on vakiinnuttanut paikkansa tapahtumakesän hurmoksellisena päätöksenä. Elokuun loppupuolella järjestettävää yleisön rakastamaa tapahtumaa on tituleerattu jopa Suomen parhaaksi festivaaliksi.


FESTIVAALI 2025 ESIINTYJÄT:
Arppa, Ege Zulu, Jaakko Kulta, J. Karjalainen, Pehmoaino, Regina: Soita mulle


Loput Festivaalilla 2025 esiintymistä artisteista julkaistaan myöhemmin.


Festivaali järjestetään Tampereen luonnonkauniilla Pyynikillä 22.-23.8.2025


LIPUT:
2 päivää: 115€
Liput osoitteesta: www.tiketti.fi/festivaalifestivaali

VILLE LEINONEN & VALUMO TEKEE PALUUN!

Seitsemän vuoden uran vuosina 1998–2005 tehnyt Ville Leinonen & Valumo tekee paluun keikkalavoille!

Savonlinnassa perustettu tamperelaisbändi ehti olla telakalla 20 vuotta. Yhtye palaa viimeisimmällä kokoonpanollaan, johon lukeutuvat laulaja Ville Leinosen lisäksi kitaristi Tuomas Luukkonen, basisti Jere Leinonen, kosketinsoittaja Tuomo Hokka ja rumpali Tommi Salminen

Poko Rekordsille levyttäneen yhtyeen hittejä ovat muun muassa Tähtityttö, Tää on se ilta ja Enkeli. Valumo julkaisi yhteensä neljä studioalbumia, kaksi live-levyä ja liudan singlejä.

”Valumon paluusta on kyselty niin kauan, kun muistan. Olen aina kieltänyt sen mahdollisuuden. Nuoruuden lauluihin tosissaan palaaminen ei ole yksiselitteistä. Se on päiväkirjojen ja hautaholvien uudelleen avaamista. Nyt kuitenkin näyttää siltä, että tämä aika suorastaan huutaa juuri tällaista tunne-elämän ravistelua. Valumo livenä sopii juuri siihen tarpeeseen. Kaksikymmentä vuotta edellisestä keikasta kuulostaa paremmalta kuin joku vähempi”, kommentoi Ville Leinonen. 

Nuoren Leinosen päähän soviteltiin vuosituhannen vaihteessa romanttisen iskelmäprinssin kruunua. Ville Leinonen lunasti paikkansa uuden aikakauden iskelmän tekijänä, vahvana tulkitsijana ja esiintyjänä sekoitellen klassisia pop-melodioita ja chansonia sensuelleihin teksteihin. Leinosen pehmeä ääni yhdistettynä rautalankakitaraan ja sähköurkuihin sekä latautunut tulkinta hurmoksellisissa live-esiintymisissä toivat tarjolle aivan uudenlaista, totutusta poikkeavaa nuoren sukupolven iskelmää. 

Moni on tiedustellut myös, tuleeko Valumolta uutta musiikkia.

”Soitamme keväällä ja kesällä niin paljon keikkoja kuin voimme, ja kysymys on sen jälkeen ajankohtaisempi. Uusia sävellyksiä olisi kyllä levyllinen, mutta haluan tehdä sanoitukset rauhassa”, Leinonen kommentoi. 

Tulevasta mahdollisesta biisijulkaisusta tiedotetaan erikseen. Kiertueen keikkojen ennakkolipunmyynti on nyt käynnissä. 

”Rakkauslauluna Tähtityttö on kaunein, mitä Suomessa on 2000-luvulla tehty.”
– Niko Vartiainen, nrgm.fi

Ville Leinonen & Valumo – keikat:

31.1. Helsinki, Ääniwalli
20.2. Tampere, Tavara-asema
21.2. Kuopio, Maxim
22.2. Lappeenranta, Nuijamies
25.2. Ylläs, Taiga
15.-16.3. Risteily, TallinkSilja M/S Victoria (Helsinki-Tallinna)
21.3. Espoo, Sellosali
28.6. Sulkava, Ihmemaa
3.7. Jyväskylä, Puistojuhlat
4.7. Joensuu, Ilovaari
Lisäyksiä tulossa!

Lisätiedot:
Esa Tontti
esa@altagency.fi
+358 44 563 1430

Henri Tuunanen
henri@altagency.fi
+358 50 493 7465

SUOMI-INDIEN SUOSIKKI ARPPA JULKAISI TÄNÄÄN UUDEN ALBUMIN!

Kriitikoiden ja yleisön rakastama Arppa yhtyeineen julkaisI tänään uuden albumin Muovipussi kummittelee. Kokoonpanon neljäs studioalbumi on tarkkanäköinen ja tunnistettava kokonaisuus: Arppa-soundista ei voi taaskaan erehtyä. Levy sisältää 9 kappaletta ja rakentuu nokkelista teksteistä ja tunnelmallisista äänikuvista, joiden sisään on helppo sukeltaa. Albumilta löytyy muun muassa jo pitkään keikoilla kuultu, yleisön suursuosikiksi Hannu-kappale. Albumilla Arpan kanssa soittavat muusikot Ville-Veikko Airaniemi (kitara), Eero Seppä (basso) sekä Okko Saastamoinen (rummut). Albumin tuotannosta vastaa Arpan lisäksi kaksi aiempaakin Arppa-albumia tuottanut Väinö Karjalainen, joka tunnetaan myös muun muassa Ursus Factoryn ja Lyytin tuotannoista ja äänityksistä.

Vuonna 2021 Johanna Kustannukselle kiinnitetty Arppa on noussut nopeasti Suomen suosituimpien indie-muusikoiden joukkoon: artistin musiikkia on striimattu pelkästään suoratoistopalveluissa lähes 30 miljoonaa kertaa. Artistin aikaisemmat albumit Laavalamppuja (2020), Kinovalon alla (2021) ja Valeria (2023) ovat saaneet osakseen ylistystä niin yleisöltä kuin kriitikoiltakin. Molemmat levymerkin alla julkaistut albumit ovat myyneet kultaa. Viiden tähden levyarvioiden lisäksi Arppa on huomioitu myös yhteensä neljällä Emma-ehdokkuudella.

Arpan artistiuden yksi kulmakivistä on hänen ja hänen yhtyeensä live-esiintymiset. Niissä yhdistyvät lämpö, läsnäolo ja aito ilo musiikin tekemistä kohtaan. Tätä päästään taas todistamaan, kun Arppa suuntaa syksyllä uuden albumin myötä kattavalle konserttisalikiertueelle ympäri Suomen. Kiertue käynnistyy 4. lokakuuta Vantaalta ja päättyy Helsinkiin joulukuun lopussa. Syksyn rundilla yleisöt voivat siis odottaa unohtumattomia live-vetoja, joissa artistin tunnelmallinen musiikki ja hurmaava lavakarisma pääsevät valloilleen.

ARPPA-KONSERTTISALIKIERTUE 2024

4.10. Tikkurilan kirkko, Vantaa / LM
5.10. Pato Areena, Kouvola / LM
11.10. House of Olaf, Savonlinna
12.10. Kanneltalo, Helsinki / LM
17.10. Kangasala-talo, Kangasala / LM 
18.10. Finlandia-klubi, Lahti / LM
19.10. Tapiolasali, Espoon kulttuurikeskus, Espoo / LM
25.10. Ritz, Vaasa / LM
26.10. Raahesali, Raahe
27.10. Kuopion kaupunginteatteri, Kuopio / LM
1.11. Kino Marilyn, Loviisa / LM
2.11. Promenadikeskus, Pori
8.11. Turun Kaupunginteatteri, Turku / LM
9.11. Krapin Paja, Tuusula / LM
10.11. Krapin Paja, Tuusula / LM
14.11. Teatteri PROvinssi, Salo
15.11. Kulttuurikuppila Brummi, Rauma / LM
16.11. Pieni Sali, Tampere-talo, Tampere 
16.11. Pieni Sali, Tampere-talo, Tampere 
17.11. Madetojan Sali, Oulun Musiikkikeskus, Oulu / LM
19.11. Korundi, Rovaniemi / LM
20.11. Korundi, Rovaniemi  / LM
21.11. Kaustinen-Sali, Kaustinen
22.11. Paviljonki, Jyväskylä
23.11. Hyvinkääsali, Hyvinkää / LM
29.11. Kuhmo-talo, Kuhmo
30.11. Ylivieskan Kulttuurikeskus Akustiikka, Ylivieska
20.12. Kulttuuritalo, Helsinki

THE PINEAPPLE THIEF (UK) SAAPUU SUOMEEN HUHTIKUUSSA!

 Viime vuosikymmenten merkittävimpien progressiivisen rockin yhtyeiden joukkoon lukeutuva The Pineapple Thief konsertoi Suomessa kahdesti keväällä 2025.

 Brittiyhtye The Pineapple Thief nähdään perjantaina 11. huhtikuuta Tampereen Tavara-asemalla sekä lauantaina 12. huhtikuuta Helsingin Vanhalla Ylioppilastalolla. Liput keikoille tulevat myyntiin perjantaina 27. syyskuuta klo 11.00. Yhtye esiintyi ensimmäistä kertaa Suomessa loppuunmyydyille saleille keväällä 2022. 

Laulaja-lauluntekijä Bruce Soordin johtama The Pineapple Thief hemmottelee suomalaisia uudella musiikilla. Iso-Britannian albumilistoilla menestynyt vuoden 2024 It Leads To This –albumi saa loppuvuodesta seurakseen Last To Run -EP:n. Reilut 20 minuuttia kellottavan uuden CD-julkaisun kappalemateriaali on alunperin kirjoitettu samoissa sessioissa edeltäjänsä kanssa. Täyspitkältä levyltä pois jätetyt laulut ovat kuitenkin sittemmin kehittyneet ja kasvaneet omanlaisekseen kokonaisuudeksi. 

”We had some difficult decisions to make when deciding on the final track listing for It Leads To This. The songs on this EP are based on songs and ideas from those sessions but they have since evolved way beyond what we would have imagined at the time. We are delighted with the result – it really seems capture a different mood and sound”, yhtyeen primus motor Bruce Soord kommentoi.

Vuonna 1999 Yeovilissa perustettu The Pineapple Thief on julkaissut mittavan uransa aikana pitkälle toistakymmentä albumia, kuusi EP:tä sekä lukuisia livejulkaisuja. Proggressiivisen rockin rajoja jatkuvasti urallaan venyttänyt yhtye on uransa aikana kasvattanut uskollisen ja intohimoisen faniyhteisön. Laulaja-kitaristi Bruce Soordin, basisti Jon Sykesin, kosketinsoittaja Steve Kitchin ja rumpali Gavin Harrisonin muodostama livekokoonpano vie yleisöt vangitsevalle matkalle läpi The Pineapple Thiefin laajan katalogin.

THE PINEAPPLE THIEF + special guest

Pe 11.4.2025
Tavara-asema, Tampere
Liput alk. 39€, ovelta 42€
K-18
Liput: https://www.tiketti.fi/tapahtuma/103192

La 12.4.2025
Vanha Ylioppilastalo, Helsinki
Liput alk. 38,50€, ovelta 42€
K-18
Liput: https://www.lippu.fi/event/the-pineapple-thief-special-guest-vanha-ylioppilastalo-19188674/

Liput tulevat myyntiin perjantaina 27.9. klo 11:00.

Lisätiedot:

Sami Silvennoinen
Nahka Agency Oy
sami@nahkaagency.com
+358 50 346 4721

Marko Nikula (Isyysvapaalla 31.12.2024 saakka)
Alt Agency & Management
nikula@altagency.fi
+358 40 767 2535

Alt Agency ja LIVE Risteilyt ylpeänä esittää: Risteily -risteily Victorialla 15.-16.3.2025

Ensimmäistä kertaa järjestettävä Suomi-indieen nojaava Risteily näkee päivänvalonsa 15.3.2024, kun Victoria I seilaa Helsingistä Tallinnaan

Oletko pitkään haaveillut, että laivoilla olisi sinua kiinnostavia esiintyjiä? Enää ei tarvitse haaveilla, koska nyt sinulla on mahdollisuus nähdä Suomen kirkkaimmat indienimet yhdellä kertaa Itämeren aalloilla. Syksyllä uuden albumin julkaiseva Arppa, kestosuosikki Pariisin Kevät, suuren yleisön tietoisuuteen nousseet emma & matilda sekä Antti Autio, Ursus Factory, happoteknon valtias Business City ja Sonja Selene tähdittävät Risteilyä. Lisäksi kansaa tanssittaa kesällä useilla festivaaleillakin nähty Jytää ja Iskelmää.

Loistavien artistien lisäksi laivalla lauletaan varmasti karaokea ja tietenkin discoillaan parhaan musiikin tahtiin jopa aamukuuteen asti. Paluumatkan aamu herätetään jo henkiin saman tien kello 06:00, kun DJ virittää aamujatkot käyntiin, jotka jatkuvat aina satamaan tuloon saakka. Kaksikymmentäkaksituntia kestävän musadiggailun vastapainoksi ohjelmassa on ainakin vinyylibrunssi ja risteilyjen ikiklassikko bingo.

Kaiken ohjelman lisäksi voit nauttia laivan loistavasta ravintolatarjonnasta ja ostaa tuliaiset valmiiksi Tax Freesta. Tallinnankin tarjontaan pääset aamulla tutustumaan, jos maissa käynti kutkuttelee.

Risteilylle pidetään myös Satamaetkot jotka starttaavat Helsingin Länsiterminaali 2:ssa jo klo 16:30. Luvassa on tietenkin teemaan sopivaa musiikkia ja juomatarjouksia!

Risteilyn kesto: 22h, mahdollisuus käydä maissa Tallinnassa.

Risteilyn julkaistut esiintyjät:

Pariisin Kevät
Arppa
Antti Autio
Ursus Factory
emma ja matilda
Business City
Sonja Selene
Jytää ja Iskelmää

Lisäyksiä tulossa.

Liput ja lisätiedot: www.matkapojat.fi/risteily2025

Risteilyn liput tulevat myyntiin perjantaina 30.8.2024.

Risteilyn ikäraja on 18v.

Oikeudet muutoksiin pidätetään!

NUPU ON LISÄTTY ALT AGENCYN ROSTERIIN!

Modernia bändipoppia tekevä Nupu on lisätty Alt Agencyn rosteriin ja keikat ovat nyt myynnissä!

Nupu on raikkaalla punk-asenteella varustettu yhtye, joka koostuu huippulahjakkaista muusikoista, biisintekijöistä ja tuottajista. Vuonna 2018 perustetun suomenkielistä, modernia bändipoppia esittävän Nupun live-esiintyminen ja energia ovat ensiluokkaista, ja yhtye on valmis täyttämään suuremmatkin esiintymislavat. Yhtyeen musiikissa kuuluu kesä, melodraama, rakkaus ja 2020-luvun nuoruus.

Nupu julkaisi lokakuussa vuonna 2022 debyyttialbuminsa Valheet, tupakka ja reivit ja on keikkaillut ahkerasti sen jälkeen. Nupu voitti joulukuussa 2023 Teoston ja NelosenUudet soundit -kilpailun, minkä myötä yhtye pääsi esiintymään 2024 kesän Jyväskylän SuomiPop-festivaalilla.

Nupu julkaisi tuoreimman singlensä Kuumis 12. heinäkuuta 2024.

NUPU – TULEVAT KEIKAT 2024:

24.8. Turku, Utopia
30.8. Espoo, TBA
14.9. Helsinki, On the Rocks

Keikat myy:
Anssi Tähtinen
anssi@altagency.fi
+358 50 491 3431

Lisätiedot:
Tina Jukarainen / Manage Me Oy
tina@manageme.fi
+358 44 072 3283

MODEM JULKAISI TÄNÄÄN ENSIMMÄISEN SINGLEN ”KAMERA” TULEVALTA DEBYYTTIALBUMILTAAN!

Modem julkaisee debyyttialbuminsa huhtikuussa ja albumin ensimmäinen single Kamera on nyt ulkona musiikkivideon kera! 

Kamera kertoo lähitulevaisuudesta, jossa kansalaiset ovat ulkoistaneet muistinsa älymobiililaitteilleen. Ihmiset kuvaavat ja tallentavat kaiken kokemansa, jotta tietävät kokeneensa jotain. Älylaitteiden välityksellä he imevät tietonsa maailmasta ja lajitoveriensa elämästä. Jakamalla omat kokemuksensa ihmiset liittävät identiteettinsä ja elämänsä osaksi maailman suurinta tiedon kokoelmaa, joka palvelee rikkaimpien omaisuutta.

”Kuvaan, siis olen”

Kappaleen musiikkivideo sijoittuu kotibileisiin, joissa tilanne karkaa käsistä, mutta kukaan ei tee mitään – kaikki vain kuvaavat. Musiikkivideo on kuvattu kollektiivisesti älypuhelimilla ja se on tarkoitettu katsottavaksi puhelimen näytöltä (pystykuva 9:16).

Katso ”Kamera” musiikkivideo: https://www.youtube.com/watch?v=JdOF9BOBapI&t=3s


Modem – kevään keikat:

21.3. 45 Special, Oulu  
23.3. Free’kend, Pyhätunturi
28.3. Telakka, Tampere
6.4. Shed, Järvenpää
3.5. Kuudes Linja, Helsinki (levyjulkkarit)

Keikat myy:
Henri Tuunanen
henri@altagency.fi
+358 50 493 7465

Alt Agency & Managementin rivit vahvistuvat uuden agentin voimin – tervetuloa Iida-Sofia Saukkoriipi!

Muun muassa Turun Metallivuori -festivaalin promoottorina toimiva Iida-Sofia Saukkoriipi on aloittanut Alt Agency & Managementin agenttina 1.12. alkaen. Saukkoriipi toimii managerina myös yrityksensä Otter Managementin kautta, ja jatkaa tässä roolissa, kuten myös Metallivuoren promoottorina edelleen. 

”Olen todella iloinen, että pääsen uuteen työhön kiinni Altilla vielä vuoden 2023 puolella. Uudet haaasteet ja mahdollisuudet innostavat ja inspiroivat minua ja saan varmasti paljon uutta oppia ja intoa myös työhöni managerina. Olen toiminut muutaman vuoden tiiviisti raskaamman musiikin parissa, joten on mielekästä päästä kiinni myös indie- ja rock- kenttään työnkin puolesta, sillä sieltä omat suosikkiartistinikin löytyvät. Kiitokset Altille, että pääsen mukaan tiimiin. En malta odottaa, mitä kaikkea tulevaisuus Altilla tuo tullessaan.”

Saukkoriipi tulee vastaamaan Alt Agencyllä joulukuusta alkaen seuraavien artistien ja yhtyeiden keikkamyynnistä:

Krypta
Teini-Pää
Suosikki
Ville Veikka
Hexvessel
Hulda Huima
Rohkeat kuvat
Awake Again


Lisäksi Saukkoriipi avustaa Antti Aution,Joni EkmaninRiston ja Iisan keikkamyynnissä.

Valmiiksi Altin rosterista löytyvien artistien myynnin lisäksi Saukkoriipi tuo mukanaan vaihtoehtometalliyhtye Awake Againin, jonka keikat myy jatkossa Alt Agency. Suoratoistopalveluissa yli kuusi miljoonaa striimiä kerännyt yhtye yhdistelee pelottomasti metallia, post-hardcorea, sekä pop-elementtejä. Debyyttialbuminsa vuonna 2022 julkaisut yhtye tunnetaan etenkin ylitsepursuavan energisistä ja villeistä live-esiintymisistään. Keikkalavoja yhtye on ehtinyt jo kiertää uransa aikana roimasti ja takana on jo muun muassa Ruisrock, sekä Saksan Wacken Open Air Festival osana Wacken Metal Battle- kisan finaalia. 

Tervetuloa molemmille!

Iida-Sofian tavoittaa Alt Agency & Managementiin liittyvissä asioissa: iida-sofia@altagency.fi

AAVIKON SEITSEMÄS STUDIOALBUMI JULKAISTIIN TÄNÄÄN. TÄTÄ ON SOUND OF MUYSIC!

We Play – You Dance. Ota tai jätä. Tupla tai kuitti.

Siilinjärveläislähtöisen Aavikon seitsemäs studioalbumi Sound of Muysic laajentaa yhtyeen spektriä vokaalipainotteisempaan ja elektronisempaan suuntaan. Äärimmäisen tiukasti soivalla discoalbumilla vierailevat mm. soul/discolaulaja Nicole Willis, tuottaja Mark Gergis sekä e-vokalisti Biffy Jean.

Jo singlenä julkaistu albumin aloitusraita We Play – You Dance kertoo olennaisen yhtyeen motiiveista ja toimintatavasta. Ota tai jätä. Tupla tai kuitti. Albumin edetessä ehdottomuus pehmenee, ja kiekko kuljettaa kuulijan positiivisen kautta kohti päivän Aavikko-soundia. Biisikolmikko Dance or Stand, Muysic Non Stop ja Space Disco Muysic tutkii albumin otsikkoa vokaalien ja helposti omaksuttavan rytmimusiikin kautta. ”No one can dance like you dance.” Ehdotus on mairitteleva, ja manipuloi kuulijan ajattelemaan: ”Tätä on Sound of Muysic.” 

Sanojen tainnuttava vaikutus hälvenee vasta Muyseum-kappaleen Wendy Carlos -arpeggioiden ristitulessa. Kuulija havahtuu ja muistaa: ”TÄTÄ on Sound of Muysic.” Albumin päättävä, RGB- väreissä hehkuvassa tuulipuvussaan verkkaisesti hölkkäävä Beat Goes On muuttaa keskustelun suuntaa. Iltalenkin päätteeksi se jättää studion oven lähtiessään raolleen, ja esittää robottiäänellään ikuisen kiehtovan filosofisen kysymyksen: ”Is it right..is it wrong?”

Loppuvuoden Aavikko keikat:
10.11. Torvi, Lahti
11.11. Korjaamo, Helsinki
18.11. Musta Kynnys, Jyväskylä    
15.12. Tavara-Asema, Tampere
16.12. Dynamo, Turku

KEVÄÄN JA KESÄN KEIKAT MYYNNISSÄ NYT!

Keikat myy:

Esa Tontti
esa@altagency.fi
+358 44 563 1430