EMILIA SISCO ON LISÄTTY ALT AGENCYN ROSTERIIN!

Emilia Sisco, jonka ääni ja laulunkirjoitustyyli ovat valloittaneet kuuntelijoita ympäri maailmaa, on nouseva tähti soul-musiikin kentällä. Hänen voimakas äänensä ja kyky kertoa tarinoita musiikillaan yhdistävät saumattomasti soul-, jazz- ja bluesmusiikin. Emilian ääni kantaa syviä tunteita, jotka heijastavat inhimillisen kokemuksen monimuotoisuutta.

Emilian debyyttisooloalbumi Introducing Emilia Sisco, jonka julkaisi Timmion Records, on saanut jo ylistystä maailmalla. Se tehtiin yhteistyössä levy-yhtiön tuotantotiimin, Cold Diamond & Minkin kanssa. Helsingin Sanomat kutsui sitä ”yhdeksi vuoden parhaista suomalaisista debyyteistä”, ja Soul Bag Mag (Ranska) ylisti albumin ”hienostuneisuutta” ja ”orgaanista koherenssia”. Juno Records (Iso-Britannia) puolestaan kuvaili Emilian ääntä aitona ja voimakkaana, joka tuo uudenlaista raikkautta soul-skeneen.

Ennen albumin julkaisua Emilia sai huomiota singlellään ”Don’t Believe You Like That” ja jatkoi julkaisemalla singlet ”Trouble”  ja ”It’ll Get Better” yhteistyössä Cold Diamond & Minkin kanssa. Hänen musiikkiansa on kuvailtu ajattomaksi, mutta samalla myös nykyaikaiseksi. Soul-ikoneista, kuten Aretha Franklinista, Etta Jamesista ja Billie Holidaysta, inspiroitunut Emilia tuo perinteisiin soulin ja R&B:n elementteihin modernia vivahdetta.

Helsingissä syntynyt ja varttunut Suomalais-Sambialainen Emilia on nopeasti noussut nykyaikaisen soul-musiikin lupaavaksi nimeksi. Jokaisen julkaisun myötä hän kehittää taiteensa rajoja, pysyen samalla uskollisena tyylilleen. Hooked On Music (Iso-Britannia) ennustaa, että Introducing Emilia Sisco on vasta alkua ja Emilia Sisco on taiteilija, jota kannattaa seurata.

EMILIA SISCO – TULEVAT KEIKAT:

24.1. G Livelab, Helsinki (& The Northern Lights) SOLD OUT
22.2. Telakka, Tampere (Qvartetti)
12.3. Tavastia, Helsinki (& The Northern Lights)
24.3. Viking Cinderella (DUO)
25.3. Viking Cinderella (DUO)
26.3. Yksityistilaisuus, Helsinki
27.3. Sellosali, Espoo (& The Northern Lights)

KEIKAT NYT MYYNNISSÄ!

Keikat myy:
Esa Tontti
esa@altagency.fi
+358 44 563 1430

Joni Ekman Groupin debyyttialbumi on täällä!

Joni Ekman Group julkaisi tänään yhtyeen nimeä kantavan albumin!

Albumi on Joni Ekman Groupin niin sanotun ”deep pop” -kauden kokoonpanon ensimmäinen studiolevy. Tyyliltään se on huomattavasti kevyempi ja irroittelevampi kuin esimerkiksi sisäänpäinkääntynyt, vuonna 2022 julkaistu EkMania!-albumi.

Soundi-lehden kriitikko Antti Luukkanen antoi levylle kiittävän arvion ja neljä tähteä viidestä. ”Albumin musiikillinen yleisilme saattaa olla kevyt, hipahtavakin, mutta sanoma on jämäkkä”, Luukkanen kirjoittaa.

Yhtye esittää levyn materiaalia tulevilla keikoilla kvartettina Jukka Nousiaisen kera. Levyjulkkareita juhlitaan tänään Helsingin Kuudennella linjalla!

JONI EKMAN GROUP – KEIKAT:
29.11. Kuudes linja, Helsinki
14.12. Nirvana, Turku
11.1. G Livelab, Tampere

Keikat myy:
Iida Sofia Saukkoriipi
iida-sofia@altagency.fi
+358 44 967 0302

US, HOPEASIIVET JA YLVA HARU ON LISÄTTY ALTIN ROSTERIIN!

US

Us on viisihenkinen rock-yhtye Helsingistä. Viime vuosina bändi on keikkaillut ahkerasti ympäri Britanniaa kasvattaen mainettaan energisenä livebändinä.

Us on soittanut loppuunmyytyjä keikkoja esimerkiksi legendaarisilla O2 Academy -klubeilla Britanniassa, sekä esiintynyt monilla nimekkäillä festivaaleilla ympäri Eurooppaa. Kesällä 2024 yhtye esiintyi jo kolmatta kertaa putkeen Glastonburyn festivaaleilla soittaen yhdeksän keikkaa neljän päivän aikana sekä Japanissa Fuji Rock festivaalilla.

Viimeisimpänä Us pääsi lämppäämään The Libertines -yhtyettä Lontoon Roundhousessa. Brittiyhtye onkin ottanut Us:n suojiinsa, ja bändin debyyttialbumi Underground Renaissance äänitettiin The Libertinesin studiolla. Albumi julkaistiin Japanissa toukokuussa 2024 ja Euroopassa saman vuoden syyskuussa.

Vauhdikasta brittirockia soittavan yhtyeen muodostavat kolme veljestä Teo HirvonenPan Hirvonen ja Max Somerjoki sekä heidän ystävät Rasmus Ruonakoski ja Levi Jämsä.

Suomessa yhtye on juuri kiinnitetty Is This Art!:n edustukseen ja ulkomailla heitä edustaa Wasserman.

KEIKAT MYY: Esa Tontti / esa@altagency.fi / +358 44 563 1430

LISÄTIEDOT: Aki Roukala / Is This Art! / aki@isthisart.fi / +358 40 758 7277

HOPEASIIVET

Hopeasiivet ei jaksa musiikillista small talkia, vaan luottaa vilpittömyyden voimaan.

Yhtyeelle tunnusomaista on viitata alati vaihtelevien vaikutteidensa ääripisteisiin. Ehkä tänäänkin kännykän muistioon kirjataan tahti Kate Bushia, huomenna toinen Ultra Brata ja sunnuntaina kertosäkeellinen PMMP-tyyliin. Välillä kaikki on sirpaleista ja hupsuakin — ja juuri siinä piilee viehätys. Jokainen sana ja sävel merkitsee, tai niin Hopeasiivet ainakin uskoo.

Kahden EP:n ja useiden singlejulkaisujen jälkeen yhtye julkaisee odotetun esikoisalbuminsa loppuvuodesta 2025.

KEIKAT MYY: Iida-Sofia Saukkoriipi / iida-sofia@altagency.fi / +358 44 967 0302

YLVA HARU

Ylva Haru on suomenkielistä folk/pop-americana -henkistä musiikkia tekevä laulaja-lauluntekijä ja tuottaja, jonka soundi on yhdistelmä herkkyyttä, runsaita kitaroita ja lauluharmonioita, vahvoja melodioita sekä monivivahteista rytmiikkaa.

Artistin tarina on lähtöisin Klovharusta, Tove Janssonin mökkisaarelta, missä vierailtuaan lauluntekijä kuuli meren soivan syksyllä 2012. Taianomaisen kokemuksen myötä syntyi taiteilijanimi Ylva Haru, joka on soinut julkaistujen laulujen muodossa vuodesta 2016 alkaen.

Musiikkiinsa ja kappaleiden sovituksiin lauluntekijä ammentaa inspiraatiota muun muassa luonnosta, muusta taiteesta, arkkitehtuurista, visuaalisuudesta, henkisyydestä, mystiikasta, kirjoista, tarinoista, luovuutta inspiroivista ja rauhoittavista ympäristöistä. Hän on omimmillaan pienimpienkin vivahteiden, tunteiden ja yksityiskohtien havaitsemisessa ja niiden sanoittamisessa.

Viimeisin kokopitkä Perhosten valtakunta I & II -tupla-albumi julkaistiin keväällä 2024 taiteilijan oman Lotta Roots -levymerkin kautta. Sitä edelsivät Linnut-albumi (2019) sekä Tuulensuoja-EP (2016). Kappaleet teksteineen ovat saaneet kiitosta ja laulut ovat löytäneet tiensä laajemmalle kuuluviin sekä osaksi kuulijoiden omia elämäntarinoita.

Parhaillaan kolmatta pitkäsoittoa yhtyeensä kanssa työstävä lauluntekijä keikkailee soolo-, trio- ja bändikokoonpanoilla. Soolokeikoilla on mahdollisuus päästä syvemmälle herkän ytimen ääreen, kun laulut soivat kaikkein riisutuimmissa muodoissaan.

Tervetuloa tarinoiden matkaan!

KEIKAT MYY: Esa Tontti / esa@altagency.fi / +358 44 563 1430

BAD SAUNA JULKAISI KOLMANNEN ALBUMINSA!

Suomalaisen uuden sukupolven indierockin yhtye Bad Sauna julkaisi tänään kolmannen albuminsa Kerro sille miltä susta tuntuu. Levyjulkkareita juhlitaan Tavastialla 21. marraskuuta!

Uudella albumilla Bad Sauna maalaa kuvaa maailmasta, jossa tunteiden ilmaiseminen on avain parempaan yhteisymmärrykseen. Samalla se on yksilön, ystävyksien ja samalla koko yhtyeen yhteinen selviytymistarina mielen syvyyksistä valoisampaan arkeen. 

Levyn teema kietoutuu sen nimeen, Kerro sille miltä susta tuntuu – bänditreeneissä ystävykset miettivät, miten paljon parempi paikka maailma olisi, jos kaikki vain kertoisivat tunteistaan toisille. Yksinkertaista – mutta niin kovin vaikeaa.

Levy sai nimensä ”Kerro sille miltä susta tuntuu” aikalailla heti, kun siitä ruvettiin puhumaan. Treeneissä Santeri esitti teorian, jonka mukaan suurin osa maailman ongelmista voitaisiin ratkaista sillä, että me kaikki vain oppisimme kertomaan toisillemme miltä meistä tuntuu. Sain tästä kiinni ja tykästyin ajatukseen. Levyn sanoituksia kirjoittaessani yritin rakentaa tekstit sellaisten lauseiden ympärille, joita haluaisin itse kuulla sanottavan useammin. Koen että tällä levyllä olen rehellisempi ja herkempi kuin aikaisemmilla levyillä”, kertoo laulaja-kitaristi Felix Lybeck.

Bad Sauna on aina ollut siitä harvinaislaatuinen yhtye Suomessa, että sen musiikissa murheellisten laulujen maan klassinen haikeus yhdistyy saumattomasti angloamerikkalaiseen kitaravetoiseen indieen. Bändin soitossa sekoittuu suomirock Love Recordsin ajoista Apulannan ja CMX:n kautta Ristoon ja Arppaan sekä Vaasankadulta feministisen bändien nykyskeneen. Yhtälailla sen kappaleista huokuu yhtymäkohtia indierockin klassikoihin kuten Queens Of The Stone Age, Sonic Youth, Weezer, Smashing Pumpkins, Pixies ja Nirvana sekä nykypäivän punkista, skeittauksesta ja slacker-menosta ammentaviin indievetureihin, kuten DIIV ja Cloud Nothings. Nämä artistit eivät kuulu Bad Saunan musiikissa päälleliimatusti, vaan ovat jollain tapaa osa samaa dna-keitosta – Bad Sauna on eräänlainen omassa marginaalissaan elävä jatkumo näille kaikille. 

Bad Sauna juhlistaa levyn julkaisua Tavastialla torstaina 21. marraskuuta!
Tätä seuraa myös kokonainen levynjulkaisukiertue.

BAD SAUNA – LEVYJULKKARIKIERTUE:
21.11. Tavastia, Helsinki w/ moshimoshi
22.11. Vastavirta, Tampere w/ moshimoshi + Kot-kat
23.11. Torvi, Lahti w/ Bobomobile + Padelclub
30.11. Vihdin Kultsa, Vihti w/ moshimoshi
24.1. Lutakko, Jyväskylä
25.1. Mallaslabra, Oulu w/ Fernet Underground
31.1. Suisto, Hämeenlinna
1.2. House Of Rock, Kouvola
21.2. Kannusali, Espoo w/ moshimoshi

Keikat myy:
Esa Tontti
esa@altagency.fi
+358 44 563 1430

Henri Tuunanen
henri@altagency.fi
+358 50 493 7465

Lisätiedot:
Aleksi Pahkala / All That Plazz
aleksi@allthatplazz.com
+358 40 764 3365

FESTIVAALI TARJOAA KURKISTUKSEN ENSI KESÄN OHJELMISTOON!

Pyynikillä nähdään tulevana kesänä Suomen rakastetuimpiin artisteihin lukeutuva J. Karjalainen, vuosikymmenen jälkeen alkuperäiskokoonpanolla paluun tekevä Regina: Soita mulle, riehastuttavista live-esiintymisistään tunnettu Ege Zulu, ihastuttavalla herkkyydellään lumoava pehmoaino, yleisön ja kriitikoiden ylistämä välittömyydellään hurmaava Arppa yhtyeineen sekä viime vuosina suvereenin läpimurron tehnyt Jaakko Kulta.


Tulevana kesänä neljättä kertaa kuvankauniilla Pyynikillä järjestettävä Festivaali keräsi vuonna 2024 Pyhäjärven luonnonkauniiseen miljöön 10 000 juhlijaa. Useita kertoja loppunmyynyt boutique-festivaali on vakiinnuttanut paikkansa tapahtumakesän hurmoksellisena päätöksenä. Elokuun loppupuolella järjestettävää yleisön rakastamaa tapahtumaa on tituleerattu jopa Suomen parhaaksi festivaaliksi.


FESTIVAALI 2025 ESIINTYJÄT:
Arppa, Ege Zulu, Jaakko Kulta, J. Karjalainen, Pehmoaino, Regina: Soita mulle


Loput Festivaalilla 2025 esiintymistä artisteista julkaistaan myöhemmin.


Festivaali järjestetään Tampereen luonnonkauniilla Pyynikillä 22.-23.8.2025


LIPUT:
2 päivää: 115€
Liput osoitteesta: www.tiketti.fi/festivaalifestivaali

VILLE LEINONEN & VALUMO TEKEE PALUUN!

Seitsemän vuoden uran vuosina 1998–2005 tehnyt Ville Leinonen & Valumo tekee paluun keikkalavoille!

Savonlinnassa perustettu tamperelaisbändi ehti olla telakalla 20 vuotta. Yhtye palaa viimeisimmällä kokoonpanollaan, johon lukeutuvat laulaja Ville Leinosen lisäksi kitaristi Tuomas Luukkonen, basisti Jere Leinonen, kosketinsoittaja Tuomo Hokka ja rumpali Tommi Salminen

Poko Rekordsille levyttäneen yhtyeen hittejä ovat muun muassa Tähtityttö, Tää on se ilta ja Enkeli. Valumo julkaisi yhteensä neljä studioalbumia, kaksi live-levyä ja liudan singlejä.

”Valumon paluusta on kyselty niin kauan, kun muistan. Olen aina kieltänyt sen mahdollisuuden. Nuoruuden lauluihin tosissaan palaaminen ei ole yksiselitteistä. Se on päiväkirjojen ja hautaholvien uudelleen avaamista. Nyt kuitenkin näyttää siltä, että tämä aika suorastaan huutaa juuri tällaista tunne-elämän ravistelua. Valumo livenä sopii juuri siihen tarpeeseen. Kaksikymmentä vuotta edellisestä keikasta kuulostaa paremmalta kuin joku vähempi”, kommentoi Ville Leinonen. 

Nuoren Leinosen päähän soviteltiin vuosituhannen vaihteessa romanttisen iskelmäprinssin kruunua. Ville Leinonen lunasti paikkansa uuden aikakauden iskelmän tekijänä, vahvana tulkitsijana ja esiintyjänä sekoitellen klassisia pop-melodioita ja chansonia sensuelleihin teksteihin. Leinosen pehmeä ääni yhdistettynä rautalankakitaraan ja sähköurkuihin sekä latautunut tulkinta hurmoksellisissa live-esiintymisissä toivat tarjolle aivan uudenlaista, totutusta poikkeavaa nuoren sukupolven iskelmää. 

Moni on tiedustellut myös, tuleeko Valumolta uutta musiikkia.

”Soitamme keväällä ja kesällä niin paljon keikkoja kuin voimme, ja kysymys on sen jälkeen ajankohtaisempi. Uusia sävellyksiä olisi kyllä levyllinen, mutta haluan tehdä sanoitukset rauhassa”, Leinonen kommentoi. 

Tulevasta mahdollisesta biisijulkaisusta tiedotetaan erikseen. Kiertueen keikkojen ennakkolipunmyynti on nyt käynnissä. 

”Rakkauslauluna Tähtityttö on kaunein, mitä Suomessa on 2000-luvulla tehty.”
– Niko Vartiainen, nrgm.fi

Ville Leinonen & Valumo – keikat:

31.1. Helsinki, Ääniwalli
20.2. Tampere, Tavara-asema
21.2. Kuopio, Maxim
22.2. Lappeenranta, Nuijamies
25.2. Ylläs, Taiga
15.-16.3. Risteily, TallinkSilja M/S Victoria (Helsinki-Tallinna)
21.3. Espoo, Sellosali
28.6. Sulkava, Ihmemaa
3.7. Jyväskylä, Puistojuhlat
4.7. Joensuu, Ilovaari
Lisäyksiä tulossa!

Lisätiedot:
Esa Tontti
esa@altagency.fi
+358 44 563 1430

Henri Tuunanen
henri@altagency.fi
+358 50 493 7465

Antti Autio suuntaa harvinaislaatuiselle konserttisalikiertueelle!

Suomen rakastetuimpiin uuden polven laulaja-lauluntekijöihin kuuluva Antti Autio suuntaa alkuvuodesta 2025 Yksin-konserttisalikiertueelle. Helmikuussa neljännen albuminsa Täällä sinua kaivataan julkaissut artisti esiintyy 11 keikkaa kattavalla kiertueella intiimisti soolona. Luvassa on kappaleita lauluntekijän koko uran varrelta niin kuin ne ovat saaneet alkunsa, yksin kitaralla säestäen.

”Melkein kaikki mun biisit on tehty kitaran kanssa, joten esitän kappaleita niin kuin ne ovat syntyneet. Jokainen konsertti tulee olemaan ainutlaatuinen. Soolona esiintyessä keikan dramaturgia syntyy aina hetkessä, ilman varsinaisia settilistoja, mikä on kiehtovaa ja jännittävää. Nautin siitä kun ihmiset voivat esittää myös omia toiveitaan keikkojen aikana”, Autio kertoo kiertueesta.

Vuonna 2017 debyyttialbuminsa julkaisseen Aution voimakkaat ja vilpittömät kappaleet kaipuusta ja rakkaudesta ovat lumonneet sekä kuulijat että kriitikot ympäri Suomen. Autiolla on hurmaava taito onnistua maalaamaan esiin kuulijoiden tunteita hienovaraisen lohdullisesti. Pehmeyden ja tunnelmallisuuden sidosaineena toimii häkellyttävä intensiivisen rohkea voima ja etenkin lyyrinen ilmaisu on täynnä painavaa kuultavaa.

Antti Autio: Yksin-konserttisalikiertue
24.2. Helsinki, Aleksanterin Teatteri
27.2. Tuusula, Krapin paja
1.3. Tampere, Tampere-talo
7.3. Kouvola, Kouvola-talo
8.3. Kuopio, Maxim
13.3. Turku, Linnateatteri
14.3. Vaasa, Ritz
20.3. Oulu, RioLive
21.3. Jyväskylä, Ilokivi Venue
22.3. Porvoo, Kulttuuritalo Grand
28.3. Helsinki, Malmitalo

Liput tulevat myyntiin perjantaina 25.10. klo 10:00

Anna Järvinen julkaisi tänään kuudennen sooloalbuminsa Sex!

Suomalaisessa televisiossa 80-luvulla oli mainos Åbo Sinapille, jossa keski-ikäinen mies totesi: ”On kaksi asiaa, joita en koskaan vaihtaisi. Toinen on Åbo Sinappi. Ja toinen…” Hän ei koskaan sanonut, mikä toinen oli, enkä ole vieläkään selvittänyt sitä, mutta kaikki aikuiset nauroivat. Itse en koskaan vaihtaisi kirjoittamista ja säveltämistä sekä kappaleideni antamista Dungenille ja niiden nauhoittamista”, Anna Järvinen kertoo.

Anna Järvinen yhtyeineen (Lars Fredrik Swahn, Reine Fiske, Johan Holmegard ja Gustav Eijstes) tekevät levynjulkaisun tiimoilta Suomeen ja Ruotsiin sekä Norjaan ulottuvan kiertueen. Yhtyettä on kutsuttu ”Ruotsin parhaaksi livebändiksi”, sillä yhtye koostuu samoista Dungenista tutuista muusikoista, jotka soittavat albumilla. 

Suomessa yhtye nähdään marraskuussa viidellä paikkakunnalla.

Tulevat keikat:

5.11. Victoriateatern, Malmö
9.11. Fregatten, Stenungsund
10.11. Pustervik, Göteborg
11.11. Katalin, Uppsala
12.11. Cosmopolite, Oslo
14.11. Kulturhuset, Bollnäs
18.11. Fasching, Stockholm
20.11. Tavastia, Helsinki
21.11. Klubi, Tampere
22.11. Dynamo, Turku
23.11. Lutakko, Jyväskylä
24.11. 45 Special, Oulu

Litku Klemetin kahdeksas albumi Funny Girl julkaistiin tänään!

Funny Girl on entisen hauskan tytön intohimoinen tilitys etääntyvästä nuoruudesta, koirista, kissoista, rakkaista ja niiden existä. Toisinaan luulosairaus täyttää koko kaistan, mutta rakkaus ei ole kuitenkaan lopulta paskempi elämän tarkoitus. Funny Girl on värikäs muotokuva Litku Klemetistä, jota on virheellisesti luultu keikoilla välillä stand up -koomikoksi.

Albumin julkaisua seuraa viidelletoista paikkakunnalle levittäytyvä levynjulkaisukiertue. Kiertueella nähdään elämänsä vedossa oleva litkubändi ja kuullaan iso kasa uusia biisejä.

Funny Girl -levynjulkaisukiertue:

31.10. Pirilä-Sali, Kempele
1.11. Korundi, Rovaniemi
2.11. Hotelli Kainuu, Kuhmo
8.11. Torvi, Lahti
9.11. Olympia, Tampere
13.11. Sellosali, Espoo
15.11. Lutakko, Jyväskylä,
16.11. 45 Speacial, Oulu
22.11. Suisto, Hämeenlinna
23.11. Kulttuuritalo Martinus, Vantaa
30.11. Tavastia, Helsinki
6.12. Dynamo, Turku
7.12. Taidetehdas, Porvoo
13.12. Maxim, Kuopio
14.12. House of Olaf, Savonlinna

SUOMI-INDIEN SUOSIKKI ARPPA JULKAISI TÄNÄÄN UUDEN ALBUMIN!

Kriitikoiden ja yleisön rakastama Arppa yhtyeineen julkaisI tänään uuden albumin Muovipussi kummittelee. Kokoonpanon neljäs studioalbumi on tarkkanäköinen ja tunnistettava kokonaisuus: Arppa-soundista ei voi taaskaan erehtyä. Levy sisältää 9 kappaletta ja rakentuu nokkelista teksteistä ja tunnelmallisista äänikuvista, joiden sisään on helppo sukeltaa. Albumilta löytyy muun muassa jo pitkään keikoilla kuultu, yleisön suursuosikiksi Hannu-kappale. Albumilla Arpan kanssa soittavat muusikot Ville-Veikko Airaniemi (kitara), Eero Seppä (basso) sekä Okko Saastamoinen (rummut). Albumin tuotannosta vastaa Arpan lisäksi kaksi aiempaakin Arppa-albumia tuottanut Väinö Karjalainen, joka tunnetaan myös muun muassa Ursus Factoryn ja Lyytin tuotannoista ja äänityksistä.

Vuonna 2021 Johanna Kustannukselle kiinnitetty Arppa on noussut nopeasti Suomen suosituimpien indie-muusikoiden joukkoon: artistin musiikkia on striimattu pelkästään suoratoistopalveluissa lähes 30 miljoonaa kertaa. Artistin aikaisemmat albumit Laavalamppuja (2020), Kinovalon alla (2021) ja Valeria (2023) ovat saaneet osakseen ylistystä niin yleisöltä kuin kriitikoiltakin. Molemmat levymerkin alla julkaistut albumit ovat myyneet kultaa. Viiden tähden levyarvioiden lisäksi Arppa on huomioitu myös yhteensä neljällä Emma-ehdokkuudella.

Arpan artistiuden yksi kulmakivistä on hänen ja hänen yhtyeensä live-esiintymiset. Niissä yhdistyvät lämpö, läsnäolo ja aito ilo musiikin tekemistä kohtaan. Tätä päästään taas todistamaan, kun Arppa suuntaa syksyllä uuden albumin myötä kattavalle konserttisalikiertueelle ympäri Suomen. Kiertue käynnistyy 4. lokakuuta Vantaalta ja päättyy Helsinkiin joulukuun lopussa. Syksyn rundilla yleisöt voivat siis odottaa unohtumattomia live-vetoja, joissa artistin tunnelmallinen musiikki ja hurmaava lavakarisma pääsevät valloilleen.

ARPPA-KONSERTTISALIKIERTUE 2024

4.10. Tikkurilan kirkko, Vantaa / LM
5.10. Pato Areena, Kouvola / LM
11.10. House of Olaf, Savonlinna
12.10. Kanneltalo, Helsinki / LM
17.10. Kangasala-talo, Kangasala / LM 
18.10. Finlandia-klubi, Lahti / LM
19.10. Tapiolasali, Espoon kulttuurikeskus, Espoo / LM
25.10. Ritz, Vaasa / LM
26.10. Raahesali, Raahe
27.10. Kuopion kaupunginteatteri, Kuopio / LM
1.11. Kino Marilyn, Loviisa / LM
2.11. Promenadikeskus, Pori
8.11. Turun Kaupunginteatteri, Turku / LM
9.11. Krapin Paja, Tuusula / LM
10.11. Krapin Paja, Tuusula / LM
14.11. Teatteri PROvinssi, Salo
15.11. Kulttuurikuppila Brummi, Rauma / LM
16.11. Pieni Sali, Tampere-talo, Tampere 
16.11. Pieni Sali, Tampere-talo, Tampere 
17.11. Madetojan Sali, Oulun Musiikkikeskus, Oulu / LM
19.11. Korundi, Rovaniemi / LM
20.11. Korundi, Rovaniemi  / LM
21.11. Kaustinen-Sali, Kaustinen
22.11. Paviljonki, Jyväskylä
23.11. Hyvinkääsali, Hyvinkää / LM
29.11. Kuhmo-talo, Kuhmo
30.11. Ylivieskan Kulttuurikeskus Akustiikka, Ylivieska
20.12. Kulttuuritalo, Helsinki