DALINDÈO, NÖSSÖ NOVA, ROSETTES JA SIINAI ON LISÄTTY ALT AGENCYN ROSTERIIN!

DALINDÈO

Säveltäjä-kitaristi Valtteri Laurell Pöyhösen vuonna 2004 perustama Dalindèo-sekstetti on yksi pitkäikäisimpiä kotimaisia jazz-yhtyeitä. Tavallaan kyse on enemmän rock-yhtyeestä kuin jazzprojektista ja yhtye onkin esiintynyt lähes kaikkien kotimaisten jazzfestivaalien ohella mm. Ilosaarirock-, Flow- ja Naamat-festivaaleilla ja ulkomailla mm. Saksassa, Ruotsissa ja Marokossa.

Yli 200 konsertin kokemuksella Dalindèo tunnetaan räjähtävänä ja viihdyttävänä live-yhtyeenä ja Emma-palkitun, vuonna 2013 julkaistun Kallio-albumin jälkeen yhtyeen fanikunta laajeni huomattavasti perinteisen jazz-yleisön ulkopuolelle. Yhtyeen kokoonpano on pysynyt samana vuodesta 2005 ja tämän ansiosta sen yhteissoitossa on ainutlaatuista synergiaa. 

Keikat myy:
Anssi Tähtinen
anssi@altagency.fi
+358 50 491 3431

NÖSSÖ NOVA

Nössö Nova on Suomen Liverporista suurkaupunkeihin levinnyt trooppinen pop-monsuuni, joka ei jätä ketään kuivaksi. Nössöjen musiikissa maailman maut yhdistyvät pehmeästi suomenkieliseen popmusiikkiin moniäänisen laulun siivittämänä. Kappaleet lainehtivat arjen romantiikan, ihastumisten, innostumisten ja irrottamisten ympärillä kepeänä eskapismina betonista tropiikkiin. Ei mitään bossa novaa vaan nössö novaa.

Keikat myy:
Esa Tontti
esa@altagency.fi
+358 44 563 1430

ROSETTES

Rosettes on Helsingissä alkuvuodesta 2021 perustettu kokoonpano, jonka vaikutteet tulevat laajasti eri rytmimusiikin genreistä. Yhtyeen jäsenillä on taustaa esimerkiksi vaihtoehto-, hardcore- ja indieyhtyeistä. Rosettesissa tee se itse -mentaliteetti yhdistyy soulin ja R’n’B:n grooveen sekä jazzmaiseen tunnelmointiin.

Psykedeelinen ja tanssittava Rosettes on keikkaillut tänä vuonna muun muassa Burghausenin jazzviikoilla sekä Tavastialla. Viimeisin vinyylisingle Souvenir/Green Ray julkaistiin elokuussa Timmion Recordsin kautta. Tällä hetkellä yhtye työstää ensimmäistä pitkäsoittoaan, joka on määrä julkaista alkuvuonna 2025.

Keikat myy:
Henri Tuunanen
henri@altagency.fi
+358 50 493 7465

SIINAI

Instrumentaalinen rock-yhtye Siinai syntyi neljän motorik-komppia ja avaruuteen kurottavia koukkuja rakastavan ystävän treenikämpällä 2010-luvun alussa. Matti Ahopelto, Markus Joensuu, Risto Joensuu ja Saku Kämäräinen äänittivät ensimmäisen albuminsa Olympic Games (Splendour, 2011) lainatavaroilla ja 20 euron budjetilla. Albumista tuli Nordic Music Prize -ehdokas ja Siinaista yksi Suomen kiinnostavimmista yhtyeistä.

Pian debyyttialbumin julkaisun jälkeen yhtye aloitti yhä jatkuvan yhteistyön kanadalaisen mm. Wolf Parade ja Sunset Rubdown -yhtyeistä tunnetun indie-legendan Spencer Krugin kanssa. Yhteistyöstä ovat syntyneet tähän mennessä maailmanlaajuisesti ylistetyt albumit Heartbreaking Bravery (Jagjaguwar, 2012) ja My Best Human Face (Jagjaguwar, 2016), joka valittiin brittiläisen Guardian-lehden kuukauden levyksi. Yhteistyön tiimoilta Siinai kiersi useampaan otteeseen Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa. 

Yhtyeen kokoonpano on vakiintunut viimeisten albumien aikana seitsenhenkiseksi suurperheeksi. Perkussionisti Jussi Peevon, trumpetisti Tapio Viitasaaren ja Johanna Tarkkasen kansanlaulullisia piirteitä saava äänitaiteilu kohottavat yhtyeen soinnin yhä omituisempiin sfääreihin.

Viimeiset vuodet hiljaiseloa viettänyt yhtye on viimeistellyt vähitellen uutta Tanssi I -albumiaan, jonka Soit Se Silti julkaisee tammikuussa 2025. Albumi on Siinain oma versio psykedelian siivittämästä tanssin ylistyksestä ja aloittaa yhtyeen tanssia käsittelevän duologian

Keikat myy:
Esa Tontti
esa@altagency.fi
+358 44 563 1430

THE PINEAPPLE THIEF (UK) SAAPUU SUOMEEN HUHTIKUUSSA!

 Viime vuosikymmenten merkittävimpien progressiivisen rockin yhtyeiden joukkoon lukeutuva The Pineapple Thief konsertoi Suomessa kahdesti keväällä 2025.

 Brittiyhtye The Pineapple Thief nähdään perjantaina 11. huhtikuuta Tampereen Tavara-asemalla sekä lauantaina 12. huhtikuuta Helsingin Vanhalla Ylioppilastalolla. Liput keikoille tulevat myyntiin perjantaina 27. syyskuuta klo 11.00. Yhtye esiintyi ensimmäistä kertaa Suomessa loppuunmyydyille saleille keväällä 2022. 

Laulaja-lauluntekijä Bruce Soordin johtama The Pineapple Thief hemmottelee suomalaisia uudella musiikilla. Iso-Britannian albumilistoilla menestynyt vuoden 2024 It Leads To This –albumi saa loppuvuodesta seurakseen Last To Run -EP:n. Reilut 20 minuuttia kellottavan uuden CD-julkaisun kappalemateriaali on alunperin kirjoitettu samoissa sessioissa edeltäjänsä kanssa. Täyspitkältä levyltä pois jätetyt laulut ovat kuitenkin sittemmin kehittyneet ja kasvaneet omanlaisekseen kokonaisuudeksi. 

”We had some difficult decisions to make when deciding on the final track listing for It Leads To This. The songs on this EP are based on songs and ideas from those sessions but they have since evolved way beyond what we would have imagined at the time. We are delighted with the result – it really seems capture a different mood and sound”, yhtyeen primus motor Bruce Soord kommentoi.

Vuonna 1999 Yeovilissa perustettu The Pineapple Thief on julkaissut mittavan uransa aikana pitkälle toistakymmentä albumia, kuusi EP:tä sekä lukuisia livejulkaisuja. Proggressiivisen rockin rajoja jatkuvasti urallaan venyttänyt yhtye on uransa aikana kasvattanut uskollisen ja intohimoisen faniyhteisön. Laulaja-kitaristi Bruce Soordin, basisti Jon Sykesin, kosketinsoittaja Steve Kitchin ja rumpali Gavin Harrisonin muodostama livekokoonpano vie yleisöt vangitsevalle matkalle läpi The Pineapple Thiefin laajan katalogin.

THE PINEAPPLE THIEF + special guest

Pe 11.4.2025
Tavara-asema, Tampere
Liput alk. 39€, ovelta 42€
K-18
Liput: https://www.tiketti.fi/tapahtuma/103192

La 12.4.2025
Vanha Ylioppilastalo, Helsinki
Liput alk. 38,50€, ovelta 42€
K-18
Liput: https://www.lippu.fi/event/the-pineapple-thief-special-guest-vanha-ylioppilastalo-19188674/

Liput tulevat myyntiin perjantaina 27.9. klo 11:00.

Lisätiedot:

Sami Silvennoinen
Nahka Agency Oy
sami@nahkaagency.com
+358 50 346 4721

Marko Nikula (Isyysvapaalla 31.12.2024 saakka)
Alt Agency & Management
nikula@altagency.fi
+358 40 767 2535

Alt Agency ja LIVE Risteilyt ylpeänä esittää: Risteily -risteily Victorialla 15.-16.3.2025

Ensimmäistä kertaa järjestettävä Suomi-indieen nojaava Risteily näkee päivänvalonsa 15.3.2024, kun Victoria I seilaa Helsingistä Tallinnaan

Oletko pitkään haaveillut, että laivoilla olisi sinua kiinnostavia esiintyjiä? Enää ei tarvitse haaveilla, koska nyt sinulla on mahdollisuus nähdä Suomen kirkkaimmat indienimet yhdellä kertaa Itämeren aalloilla. Syksyllä uuden albumin julkaiseva Arppa, kestosuosikki Pariisin Kevät, suuren yleisön tietoisuuteen nousseet emma & matilda sekä Antti Autio, Ursus Factory, happoteknon valtias Business City ja Sonja Selene tähdittävät Risteilyä. Lisäksi kansaa tanssittaa kesällä useilla festivaaleillakin nähty Jytää ja Iskelmää.

Loistavien artistien lisäksi laivalla lauletaan varmasti karaokea ja tietenkin discoillaan parhaan musiikin tahtiin jopa aamukuuteen asti. Paluumatkan aamu herätetään jo henkiin saman tien kello 06:00, kun DJ virittää aamujatkot käyntiin, jotka jatkuvat aina satamaan tuloon saakka. Kaksikymmentäkaksituntia kestävän musadiggailun vastapainoksi ohjelmassa on ainakin vinyylibrunssi ja risteilyjen ikiklassikko bingo.

Kaiken ohjelman lisäksi voit nauttia laivan loistavasta ravintolatarjonnasta ja ostaa tuliaiset valmiiksi Tax Freesta. Tallinnankin tarjontaan pääset aamulla tutustumaan, jos maissa käynti kutkuttelee.

Risteilylle pidetään myös Satamaetkot jotka starttaavat Helsingin Länsiterminaali 2:ssa jo klo 16:30. Luvassa on tietenkin teemaan sopivaa musiikkia ja juomatarjouksia!

Risteilyn kesto: 22h, mahdollisuus käydä maissa Tallinnassa.

Risteilyn julkaistut esiintyjät:

Pariisin Kevät
Arppa
Antti Autio
Ursus Factory
emma ja matilda
Business City
Sonja Selene
Jytää ja Iskelmää

Lisäyksiä tulossa.

Liput ja lisätiedot: www.matkapojat.fi/risteily2025

Risteilyn liput tulevat myyntiin perjantaina 30.8.2024.

Risteilyn ikäraja on 18v.

Oikeudet muutoksiin pidätetään!

NUPU ON LISÄTTY ALT AGENCYN ROSTERIIN!

Modernia bändipoppia tekevä Nupu on lisätty Alt Agencyn rosteriin ja keikat ovat nyt myynnissä!

Nupu on raikkaalla punk-asenteella varustettu yhtye, joka koostuu huippulahjakkaista muusikoista, biisintekijöistä ja tuottajista. Vuonna 2018 perustetun suomenkielistä, modernia bändipoppia esittävän Nupun live-esiintyminen ja energia ovat ensiluokkaista, ja yhtye on valmis täyttämään suuremmatkin esiintymislavat. Yhtyeen musiikissa kuuluu kesä, melodraama, rakkaus ja 2020-luvun nuoruus.

Nupu julkaisi lokakuussa vuonna 2022 debyyttialbuminsa Valheet, tupakka ja reivit ja on keikkaillut ahkerasti sen jälkeen. Nupu voitti joulukuussa 2023 Teoston ja NelosenUudet soundit -kilpailun, minkä myötä yhtye pääsi esiintymään 2024 kesän Jyväskylän SuomiPop-festivaalilla.

Nupu julkaisi tuoreimman singlensä Kuumis 12. heinäkuuta 2024.

NUPU – TULEVAT KEIKAT 2024:

24.8. Turku, Utopia
30.8. Espoo, TBA
14.9. Helsinki, On the Rocks

Keikat myy:
Anssi Tähtinen
anssi@altagency.fi
+358 50 491 3431

Lisätiedot:
Tina Jukarainen / Manage Me Oy
tina@manageme.fi
+358 44 072 3283

HOMODISCO, JÄTKÄJÄTKÄT, LOHTU JA OCTOPLOID LISÄTTY ALTIN ROSTERIIN!

HOMODISCO

A safer, trashier, queer celebration of pop music with the purpose of bringing more low brow fun into yall’s lives!

HOMODISCO on roskaviihteen, matalakulttuurisen, homohassuttelun ja popmusiikin suuren juhlan ruumiillistuma. HOMODISCO tarjoaa paitsi erittäin tanssittavaa musiikkia, myös ”DJ” HIILARIHINTIN, joka tunnetaan myös drag-artisti Rätt Queenina.

Vuodesta 2021 alkaen Helsingin Kallion suosituimpiin klubikonsepteihin kuuluvaa HOMODISCO-ilmiötä on kuvailtu Kallion queer-skenessä seuraavasti: ”Se on ehdottomasti jotain…” ja ”Tämä on hyvin Charli XCX poppers-pullo-corea”.

It’s homodisco, baby!

Keikat myy:

Anssi Tähtinen
Alt Agency & Management
anssi@altagency.fi
+358 50 4913431

JÄTKÄJÄTKÄT

Jätkäjätkät syntyi rap-artisti AsanLoppuasukas-levyn äänityksissä vuonna 2008. Levyn valmistuttua yhtye alkoi keikkailemaan Asan taustayhtyeenä nimellä Asa & Jätkäjätkät. Vuonna 2010 Asa sulautui osaksi yhtyettä ja nimeksi jäi pelkkä Jätkäjätkät. Aiemmin taustalaulajina toimineet Puppa J ja Joska Josafat nousivat Asan rinnalle pääsolisteiksi ja myös muut yhtyeen jäsenet alkoivat ottamaan pääsolistin vastuita.

Yhtye julkaisi debyyttilevynsä Ykstoistykstoist vuonna 2010, toinen levy Jatkojatkot julkaistiin 2011 ja kolmas Marian Sairaala 2013. Julkaisijana kaikissa levyissä toimi Roihis Musica. Yhtyeeltä kuullaan pitkän tauon jälkeen uutta musiikkia, kun neljännen levyn ensimmäinen single julkaistaan elokuussa 2024. Kokopitkä levy julkaistaan alkuvuonna 2025, julkaisijana toimii 3rd Rail Music.

Yhtye on esiintynyt suomen isoimilla kevyen musiikin festivaaleilla, mm. Ruisrockissa, Ilosaarirockissa, Provinssirockissa ja Pori Jazzeilla. Yhtye esiintyi YlenRock-suomi -dokumentin päätöskonsertissa Helsingin Tavastialla vuonna 2010. Yhtye valittiin YleX-radiokanavan äänestyksessä vuonna 2011 Suomen toiseksi parhaaksi live-yhtyeeksi 2000-luvulla.

Jätkäjätkät on: Asa, Puppa J, Erno ”Ernie Hawks” Haukkala, Kim ”Kasio” Rantala, Rasmus ”Rasse” Pailos, Pekka ”Vamokki” Varmo, Antti ”Luottis” Kivimäki ja Ville ”Tuhooja” Väätäinen.

Keikat myy:

Iida-Sofia Saukkoriipi
Alt Agency & Management
iida-sofia@altagency.fi
+358 44 967 0302

Esa Tontti
Alt Agency & Management
esa@altagency.fi
+358 44 563 1430

LOHTU

Lohtu on helsinkiläinen dream- ja lohtupop-yhtye. Bändin musiikki on rajua ja pehmeää, ja siinä yhdistyvät kaihoisat sanoitukset ja lohdulliset melodiat. Lohtu on ääniä ja viestejä ympäristöstä ja kaupungista, yksinäisyydestä ja yhdessäolosta. 

Esikois-EP:nsä Talvipuutarha toukokuussa 2024 julkaissut yhtye on herättänyt paljon kiinnostusta eri medioissa, joissa yhtyettä on suositeltu seuraamaan tiukasti tulevat vuodet. Yhtyeen jäsenet ovat tuttuja myös mm. yhtyeistä The Scenes, Rohkeat kuvat, Cyril Awakens ja Get In.

Lohtu on halaus sielulle. <3

Keikat myy:

Anssi Tähtinen
Alt Agency & Management
anssi@altagency.fi
+358 50 4913431

OCTOPLOID

OCTOPLOID on Olli-Pekka Laineen (Amorphis, BarrenEarth, Mannhai) sooloyhtye. Yhtyeen debyyttialbumi Beyond The Aeons julkaistaan heinäkuussa 2024 Reigning Phoenix Musicin kautta.

Bändin musiikki yhdistää elementtejä 90-luvun death/black metallista, 70-luvun progerockista ja 90-luvun psykedeelisestä rockista. Yhdellä lauseella kuvattuna Octoploidia on kuvailtu ”Classic Death Progiksi”. Yhtyeen ydinryhmään kuuluvat Mikko Pietinen rummuissa, Peter Salonen soolo- ja rytmikitarassa, KimRantala koskettimissa sekä MikkoKotamäki laulussa. Mikko Pietinen on kokenut ja monipuolinen rumpali, jolla on taustaa stoner rockista (Mannhai) sekä suomalaisesta mainstream poprockista (Kasmir, jne). Peter Salonen on tuore kasvo musiikkipiireissä ja on vaikuttaa muun muassa The Kinky Thingistä, joka soittaa suomalaisen psykedeelisen rockin legendan, Kingston Wallin covereita. Kim Rantala ja Mikko Kotamäki ovat tunnettuja Amorphisista ja Swallow the Sunista.

Keikat myy:

Anssi Tähtinen
Alt Agency & Management
anssi@altagency.fi
+358 50 4913431

SONJA SELENE ON LISÄTTY ALT AGENCYN ROSTERIIN JA UUSI SINGLE JULKI!

Tänään toisen singlensä julkaissut juurevaa suomenkielistä iskelmärockia tekevä Sonja Selene on lisätty Alt Agencyn rosteriin ja keikat ovat nyt myynnissä!

Maaliskuussa debyyttisinglen julkaissut ja Levyraati-ohjelman myötä suomalaisten kotisohvilla ihastuttanut upea laulaja Sonja Selene julkaisi tänään toisen singlensä ”Jos vain koskaan”

”Jos vain koskaan on kuvaus pään ja sydämen ristiriidasta. Se tunne kun osa itsestä haluaisi jäädä, mutta tiedät että on irtipäästön aika. Lähdön hetki jossa kaiho ja kepeys leikittelevät kilvan”, artisti kertoo kappaleesta.

Sonja Selenen musiikissa yhdistyvät iskelmä, rock ja maailmanmusiikki ainutlaatuisella tavalla. Tarinat sitovat kappaleet vieden kuulijan leikkisästi katsomaan ihmisyyttä pyrkimättä kaunisteluun. Sonja Selene luo musiikillaan pohjan, jonka äärelle voi pysähtyä kokemaan ihmisyyttä kokonaisvaltaisesti. Teksteissä nousee esille ihmissuhteiden kiemurat, itseksi kasvamisen haasteet, sekä käsitellään yhteiskunnassamme vallitsevaa puutteellista tasa-arvoa. Vaikeita teemoja värittävät ilo sekä toivo ja musiikissa kuuluu omakohtaiset tarinat ja juuret. Sonja Selenen debyyttialbumi julkaistaan keväällä 2025 Helmi Levyjen toimesta.

SONJA SELENE – TULEVAT KEIKAT 2024:

29.06. O’Connells, Tampere
19.7. Allas Sea Pool, Helsinki (+ Arppa)
20.7. Leksyfest, Helsinki
27.7. Koiramäen Viinijuhlat, Särkänniemi, Tampere
18.8. Lutakon Lippa, Jyväskylä (+ Arppa)
24.8. Kulttuurikellari, Savonlinna 
28.8. Tenho Restobar, Helsinki (duo / trio)

Keikat myy:
Esa Tontti
esa@altagency.fi
+358 44 563 1430

INDIEIKONI IISA VETÄYTYY VUOSIKYMMENEN JÄLKEEN SOOLOPROJEKTILLAAN!

Iisan vuosikymmenen kestänyt sooloura huipentuu Helsingin Savoy-teatterissa 7. joulukuuta Tunteilla 2013-2024 -juhlakonsertissa!

Kotimaisen indiepopin kiintotähti Iisa vetäytyy tämän vuoden päätteeksi sooloprojektillaan kotimaan popkentältä. Viisi sooloalbumia vuosina 2014–2024 julkaissut ikoninen laulaja-lauluntekijä soittaa ennen telakalle jäämistään yhtyeineen 7. joulukuuta Tunteilla 2013–2024 -juhlakonsertin Helsingin Savoy-teatterissa. Ennen Savoy-teatterin konserttia Iisa nähdään vielä Hardcore-kiertueeseen kuuluvilla kesän festarikeikoilla.

”En halua sanoa jäähyväiskonsertti, sillä tulevaisuus on monesti toisenlainen, kuin millaiseksi sen tässä hetkessä kuvittelemme. Mutta ympyrä on sulkeutunut, eikä minulla ole Iisalle tämän vuoden jälkeen jatkosuunnitelmia lyhyemmällä tai pidemmällä aikavälillä. Tässä kohtaa musiikillinen urani Iisa-artistinimellä pysähtyy joulukuussa Savoy-teatteriin”, viimeisimmän Hardcore-albuminsa maaliskuussa julkaissut artisti summaa.

Väliajallisessa konsertissa kuullaan kronologinen läpileikkaus yleisön rakastamista Iisan kappaleista. Mukana myös viime vuosina harvoin livenä kuultuja helmiä artistin viisihenkisen yhtyeen (Antti Hietala, Omar Zakik, Veli Kauppinen, Ilari Heinilä, Iisa) tulkistemana. Lavalla nähdään myös Iisan uralla vaikuttaneita vierailijoita.

”Olen toivonut pitkään mahdollisuutta saada nousta legendaarisen Savoy-teatterin lavalle. On sykähdyttävää, että saamme juuri tämän, tunnelmaltaan uniikin paikan viimeisenä keikkakalenterissa olevan esiintymisen näyttämöksi”, Iisa kertoo.

Popkentältä sivuun siirtyminen on kypsynyt artistin mielessä ajan kanssa:

”Työni musiikintekijänä ja taiteilijana on kesken, enkä ole katoamassa minnekään Iisan hiljenemisen myötä. Oman hyvinvointini ja taiteellisten ambitioideni vuoksi on kuitenkin tullut aika asemoida itseni taiteilijana uudelleen.”

Iisa kuvaa toimivansa siinä kohtaa kotimaisen musiikin ekosysteemiä, johon pandemian jälkeisen kulttuurielämän haasteet osuvat erityisen rajusti.

”Tässä artistikokoluokassa toimitaan ammattimaisesti ja kunnianhimoisesti, mutta vääriä kaupallisen kentän mittareita vasten ja jatkuvasti samoista, pienen markkina-alueen pienistä resursseista taistellen. Toiminnan kulut kasvavat jatkuvasti ja tekemisen – esimerkiksi kiertueiden – saaminen millään tavalla taloudellisesti kannattavaksi on koko ajan kaukaisempi visio. Puhumattakaan siitä, miten taiteilijoiden olematon työttömyysturva ja pakkoyrittäjyyteen sidottu etuisuuksien piiriin kuulumattomuus vaikuttavat ihmisiin, jotka musiikki- ja kulttuurikentällä toimivat”, Iisa summaa. 

Hardcoren ytimekkäässä ja tinkimättömässä popilmaisussa kulminoituu artistin itsensä mukaan hänen tähänastinen tuotantonsa. ”Hardcore on saturaatiopiste”, Iisa tiivistää ja kertoo musiikillisen transformaation kohti kokeellisempaa ilmaisua alkaneen jo Hardcorea edeltävän Amelia-levyn jälkeen. ”Olen tehnyt viime vuosina Iisa Kaarina -nimellä uutta, täysin omaehtoista kokeellisesta musiikkia. Se kypsyy vielä kellarissani”, artisti paljastaa. 

Iisa valmistelee myös tulevaa esikoisromaaniaan, jonka julkaisee Kustannusyhtiö Kosmos. Kotimaisen indiemusiikin ikoniksi 20 vuotta sitten Regina-yhtyeen myötä nousseella Iisalla on lisäksi vahva tausta KaijaKoon, LauraNärhen, Jannika B:n ja Egotripin kaltaisille eturivin artisteille työskennelleenä ammattilaulunkirjoittajana. Hän on kysytty puhuja ja kurssittaja laulunkirjoittamisen ja luovuuden teemojen saralla. 

Vetäytymispäätöksen Iisa kuvaa olleen emotionaalinen:

”Saan etenkin keikoilla kasvokkain palautetta siitä, millaisia merkityksiä lauluillani on ollut ihmisille erilaisissa elämän risteyskohdissa. Juuri tämän kuulijoideni kanssa jaetun taajuuden vuoksi pop-Iisasta irrottautuminen on tarpeellisuudestaan huolimatta myös vaikeaa. Toivon, että saamme nauttia Savoyn konsertista mahdollisimman monen musiikkiani viime vuosina kuunnelleiden ihmisen kanssa.”

Iisa: Tunteilla 2013–2024 -juhlakonsertti, 7.12.2024, Savoy-teatteri, Helsinki 

Konsertin liput tulevat myyntiin keskiviikkona 15.5.2024 klo 10 osoitteessa lippu.fi. 

Liput: 36,90 € (sis.palvelumaksu). 

Keikat myy:
Esa Tontti
esa@altagency.fi
+358 44 563 1430

Lisätiedot:
Sami Rikala / Sony Music Finland, Fullsteam Records
sami.rikala@sonymusic.com
+358 40 076 6879

Management:
Katja Vauhkonen
K. Vauhkosen Musiikit ja Meiningit
katja@kvauhkonen.com

ANNA JÄRVINEN JULKAISEE UUTTA MUSIIKKIA JA LÄHTEE KIERTUEELLE !

Anna Järvinen julkaisee syksyllä 2024 kuudennen sooloalbuminsa Sex. Albumia enteilee tänään julkaistu, levyn ensimmäinen single ”Vänder blicken”!

”Vänder blicken on ensimmäinen single uudelta levyltäni. Kappale on turhautunut toteamus siitä, kuinka otamme asiat itsestäänselvyyksinä emmekä oikeastaan osaa arvostaa kaikkea sitä kauneutta, jonka keskellä elämme”, Anna Järvinen kertoo.

Anna Järvisen kuudes sooloalbumi Sex julkaistaan 18.10.2024.  Albumi on äänitetty Tukholmassa samojen muusikoiden kanssa, joiden kanssa Järvinen on työskennellyt ensimmäisestä soololevystään lähtien. 

Anna Järvinen yhtyeineen (Lars Fredrik Swahn, Reine Fiske, Johan Holmegard ja Gustav Eijstes) tekee levyn julkaisun tiimoilta Suomeen ja Ruotsiin sekä Norjaan ulottuvan kiertueen. Suomessa yhtye nähdään marraskuussa viidellä paikkakunnalla.

Anna Järvinen – Keikat 2024

9.11. Fregatten, Stenungsund
10.11. Pustervik, Göteborg
11.11. Katalin, Uppsala
12.11. Cosmopolite, Oslo
14.11. Kulturhuset, Bollnäs
16.11. Victoriateatern, Malmö
18.11. Fasching, Stockholm
20.11. Tavastia, Helsinki
21.11. Klubi, Tampere
22.11. Dynamo, Turku
23.11. Lutakko, Jyväskylä
24.11. 45 Special, Oulu

Keikat myy:
Esa Tontti
esa@altagency.fi
+358 44 563 1430

Lisätiedot:
Aki Roukala / Is This Art!
aki@isthisart.fi
+358 40 758 7277

IISA JULKAISI VIIDENNEN SOOLOALBUMINSA!

Uljaasti soiva Hardcore huipentaa Iisan vuosikymmenen jatkuneen soolouran!

Iisa, yksi maamme omaleimaisimmista laulaja-lauluntekijöistä, julkaisi tänään Hardcore-nimisen viidennen sooloalbumista. Albumi keskittyy vaalimaan muuttuneen maailman keskeltä löytyviä pysäytettyjä merkityksellisyyden hetkiä. Hardcore juhlistaa myös Iisan vuosikymmenen ajan jatkunutta soolouraa kotimaisen indiepopin keskiössä.

Lohdullisen ja rohkean albumin teemoja ovat rakkauden taajuudet suhteessa ajan kulkuun sekä henkilökohtaisen rauhan etsiminen ja löytäminen.

”Hardcorella palasin ydinteemojeni äärelle: muutokseen, joka vaatii jostakin irrottautumista sekä sen mahdollistamaa jonkin uuden äärelle saapumista. Silti levyn ytimessä on sisäisen rauhan kokemus. Sen tutkiminen ja tavoittelu soi Hardcorella rinnakkain elämän raastavien taajuuksien kanssa”, Iisa kertoo albumin maailmasta.

Hardcore on uljas jatkumo artistin tuotannolle, jolle ominaista on tarkkuudessaan häkellyttävä sisäisen tunnemaailman kuvaus, musiikillinen rikkaus ja ennakkoluuloton kokeilevuus.

Intensiivisillä pophelmillä täytetyn albumin on tuottanut muun muassa Ruusut-yhtyeen tuotannosta sekä Rubik ja Pariisin Kevät -yhtyeistä tunnettu Artturi Taira.

Albumin julkaisun jälkeen Iisa yhtyeineen (Antti Hietala, Omar Zakik, Veli Kauppinen ja Ilari Heinilä) lähtee Hardcore Tour 2024 -kiertueelle.

Iisa – Hardcore Tour 2024:

6.4. G Livelab, Tampere
12.4. Dynamo, Turku
18.4. Lutakko Jyväskylä
19.4. Kerubi: Ilta Olohuoneessa, Joensuu
27.4. 45 Special, Oulu
3.5. Tavastia, Helsinki
9.6. Kesärauha, Turku
14.6. Sideways, Helsinki
28.6. Provinssi, Seinäjoki
6.7. Ruisrock, Turku

Keikat myy:
Esa Tontti
esa@altagency.fi
+358 44 563 1430

Lisätiedot:
Sami Rikala / Sony Music Finland, Fullsteam Records
sami.rikala@sonymusic.com
+358 40 076 6879

Management:
Katja Vauhkonen
K. Vauhkosen Musiikit ja Meiningit
katja@kvauhkonen.com

Luukas Ojan kolmas albumi ulkona nyt!

Luukas Oja julkaisi tänään kolmannen albuminsa Mitä mä pelkään ja lähtee sen myötä uransa suurimmalle klubikiertueelle!

Vauhdikkaista keikoistaan ja väkevistä sanoituksistaan tunnettu Luukas Oja julkaisi kolmannen albuminsa Mitä mä pelkään tänään 8. maaliskuuta. Albumin vinyylilevy on läpinäkyvä ja sen mukana tulee myös Suosikki-lehdestä inspiraationsa saanut minipokkari.

”Aika varhain alettiin suunnitella visuaalista estetiikkaa, jonka inspiraationa on ollut Suosikki-lehden 2000-luvun julisteet. Sen pohjalta ideoitiin vinskan mukaan minipokkari ja löytyipä sille paikkansa Haluan kaiken -kappaleestakin”, yhtye kommentoi.

Albumin focus track eli single on Paras ilta pitkään aikaan ja sen musiikkivideo sai ensinäyttönsä Maikkarin Levyraadissa. 

Mitä mä pelkään -albumilla yhtye on keskittynyt laulusoundiin aiempaa enemmän. Myös lyriikat ovat tärkeässä roolissa, kuten ne ovat aina olleet Luukas Ojan musiikissa.

”Lauluja on käsitelty enemmän tasavertaisina instrumentteina muihin verrattuna ja niille on otettu yhtä paljon aikaa kuin muille. Niihin valmistauduttiin laulutunneilla ja studiossa oli mukana laulutuottaja”, yhtyeen laulajat Iita Ylönen ja Jessica Kräkin kertovat.

”Meidän kirjottamisesta kertoo paljon se, että tätä levyä varten kirjoitettiin 111 sivua tekstiä”, Ylönen kertoo.

”Välillä on tosi pelottavaa olla oma itsensä eikä se, miksi on muiden ajatusten mukaan itsensä muokannut. Levyllä kuuluu nuorempana rakennetun, osittain myös keksityn ja luodun identiteetin murtuminen. Mitä mä pelkään -albumi pitää sisällään ymmärrystä ja vapautumista sen suhteen, kuka minä oikeasti olen, ei vain kuka tahtoisin olla ja millaiseksi olen keksinyt itseni. On ihanaa tajuta, että identiteetti ja minä saa muuttua”, Kräkin jatkaa.

Luukas Oja lähtee albumin myötä uransa suurimmalle klubikiertueelle ja myös festarikeikkoja on luvassa. Jo julkastuja festareita ovat Sideways ja Ruisrock.

Luukas Oja – levyjulkkarikiertueen keikat:

15.3. Bar 15, Seinäjoki
16.3. 45 Special, Oulu
22.3. On The Rocks, Helsinki
23.3. Kerubi, Joensuu
5.4. Dynamo, Turku
6.4. Kannusali, Espoo
19.4. Heinäveden yläkoulu, Heinävesi
20.4. House Of Rock, Kouvola
26.4. Klubi, Tampere

Keikat myy:
Henri Tuunanen
henri@altagency.fi
+358 50 493 7465

Lisätiedot ja haastattelut:
Ninni Wetterstrand
Playground Music
ninni@playgroundmusic.com