Synttärit tulossa & uusia kiinnityksiä

Alt Agency & Management täytti juuri YHDEN VUODEN. Jättimäinen kiitos kaikille yhteistyökumppaneille, keikkapaikoille, ohjelmajärjestäjille ja toki meidän upeille yhtyeille kuluneesta vuodesta. Elossa ollaan! Ensimmäistä vuotta juhlistetaan Helsingin Tavastia-klubilla perjantaina 20.1.2017. Lisätietoja tapahtumasta lähiaikoina Altin facebook-sivuilla, mutta sen verran voidaan jo kertoa että tapahtumassa esiintyvät Teksti-TV 666, vast’ikään managerointisopimuksen Altin kanssa solminut The Holy sekä Altin keikkamyyntipuolen tuoreet kiinnitykset Litku Klemetti & Tuntematon Numero sekä Itä-Hollola Installaatio.

Litku Klemetin ja Itä-Hollola Installaation lisäksi Alt Agencyn edustukseen siirtyy kansainvälistä huomiota reilusti saanut tamperelainen baleaaris-afrohenkinen Maajo, jonka debyyttialbumin Tropic Of Tulli julkaisi brittiläinen Queen Nanny Records lokakuussa 2016.

Samalla voimme iloisena tiedottaa, että mahtava Pekko Käppi & KHHL tekee paluun Alt Agencyn keikkamyyntirosteriin.

Itä-Hollola Installaation ja Litku Klemetti & Tuntematon Numeron keikat myy Johannes ”Lepi Johnson” Leppänen. Maajon keikat myy Antti Hietala yhteistyössä pian perustettavan Undie Agencyn Jesse Brandelinin kanssa. Pekko Käppi & KHHL:n keikat myy Antti Hietala.

https://www.youtube.com/watch?v=vQY42BKHz8Q

 

Q-Continuum Alt Agencyn keikkamyyntiedustukseen!

Helsinkiläinen jazzfunkin supergroup Q-Continuum on nykyään Alt Agency & Managementin keikkamyyntiedustuksessa.

Q-continuum syntyi 2000-luvun alussa Quintessencen komppiryhmän sooloprojektina. Alunperin pienimuotoiseksi funkryhmäksi suunniteltu syrjähyppy on venynyt parhaimmillaan 15-henkiseksi psykedeelistä jazzfunkia uusvanhallaa soulilla ja hiphopilla sattumanvaraisesti höystäväksi kollektiiviksi. Pitkän hiljaiselon jälkeen yhtye kuulostaa samaan aikaan nostalgiselta ja tiukemmalta ja tuoreemmalta kuin koskaan aiemmin.

Q-Continuumin keikat myy Marko Nikula (marko@altagency.fi).

Hexvessel ja Kairon; IRSE! Alt Agencyn rosteriin

Hexvessel ja Kairon: IRSE! Alt Agencyn rosteriin

Hexvesselin psykedelialla höystetyt folksävelmät tuovat mieleen kaikuja Captain Beefheartista, King Crimsonista ja The Beatlesista surusilmäiseen americanaan. Yhtyeen viimeisin albumi When We Are Death julkaistiin tammikuussa.

Armottoman kovana livebändinä pidetty Kairon; IRSE! nousi vahvaan underground-tietoisuuteen vuonna 2014 Bandcampissa julkaistun Ujubasajuba albumin myötä, joka sai laajaa huomiota musiikkiblogeissa sekä ylistäviä arvioita. Yhtyeen tunnusomaisiksi piirteiksi muodostui kauniisti vinkuvat shoegaze-kitarat ja massiiviset krautrock-äänivallit. Tämän jälkeen yhtye on valmistellut tulevaa, progressiivisempaa kokonaisuutta, joka näkee päivänvalon alkuvuodesta 2017.

Lisäksi tiedotettakoon, että Solano+Profettes on lopettanut toimintansa. Osa yhtyeen jäsenistä kuitenkin jatkaa toimintaansa nimellä Poketto Naifu. Uuden kokoonpanon debyyttikeikka koetaan Lost In Musicissa 6.10.2016.

Lake Jonsilta uusi single, toinen EP kesäkuussa

Lake Jons julkaisee 20.5. In Time -singlen. Singleä seuraa Explode EP, joka julkaistaan kesäkuun alkupuolella. Explode EP on jatko-osa tammikuussa julkaistulle Explore EP:lle.

”In Time kertoo riskien ottamisen tärkeydestä. Haluamme julkaista Explode EP:n, koska EP:n biisit ovat olleet jo pitkään valmiina. Tämä helpottaa keskittymistä täysin uuden materiaalin luomiseen ja debyyttilevyn hiomiseen”, sanoo yhtyeen laulaja Jooel Jons.

Viimeisen vuoden ajan Lake Jons on keikkailut aktiivisesti. Kesän aikana on tarkoitus viimeistellä debyyttialbumin äänitykset. Julkaisuajankohta levylle on vielä auki, neuvotteluja on käyty niin ulkomaisten kuin kotimaisten tahojen kanssa. ”Bändin tavoite on julkaista debyyttialbumi vuoden 2017 alkupuolella ja päästä keikoille Kanadaan”, toteaa yhtyeen rumpali Mikko Pennanen.

 Syksyllä 2016 yhtye tekee myös ensimmäiset ulkomaan keikkansa Norjan Sorveiv Festivalissa sekä Night Visions Festivalissa Luxemburgissa.

Tulevia keikkoja:

23.6. Stadin juhannus, Helsinki

7.7. Pitkä Kuuma Kesä, Elmun Baari, Helsinki

5.-6.8. Kaupungin äänet, Tirra/Torvi, Lahti

16.9. Ilokivi, Jyväskylä

28-29.10. Sorveiv Festival, Norja

11-12.11. Night Visions, Luxemburg

The Holy ja U.F.Ojala Alt Agencyn edustukseen

Helsinkiläinen The Holy ja tamperelainen U.F.Ojala ovat nyt osa Alt Agency & Managementin keikkamyyntirosteria.

The Holy on isoilla kitaravalleilla ja kahdella rumpusetillä varustettu helsinkiläinen viisikko, jonka voimakas musiikki tuo mieleen niin Bruce Springsteenin kuin vaikkapa Editorsinkin. Yhtye julkaisee debyytti-EP:nsä vielä tämän vuoden aikana. Soliti julkaisi juuri yhtyeen tuoreen singlen This Will Be The Day That I Die.

U.F.Ojalan musiikissa kuuluvat vahvasti psykedeelisen rockin kaiut, mutta tyylillisiä rajoitteita orkesteri ei itselleen ole asettanut. Pohjimmiltaan bändi kokee soittavansa suomirockia, kuitenkin tavanomaisesta poikkeavaa ja epäilyttävää sellaista. Yhtyeen debyyttialbumi Itsestään huolta pitävä nuori mies julkaistiin helmikuussa 2016.

Molempien yhtyeiden keikat myy Antti Hietala (antti@altagency.fi, +358 44 560 8969).

https://www.youtube.com/watch?v=zzH1PDObL1w

Biniyam, Superfjord ja Solano+Profettes Alt Agencyn edustukseen

Alt Agency voi ylpeänä ilmoittaa, että Biniyam, Superfjord ja Solano+Profettes ovat nyt lisätty yhtiön keikkamyyntiedustukseen.

Kaikkien näiden artistien keikat myy Antti Hietala (antti@altagency.fi).

Sekä Biniyam että Solano+Profettes julkaisevat eepeelliset uutta musiikkia kevään 2016 aikana. Superfjordilta on lupa odottaa loppuvuodesta seuraajaa kehutulle It Is Dark, But I Have This Jewel -debyyttialbumille.

The Hearingilta uusi single

Kun keskittyy vain yhteen aistiin, elämyksistä tulee paljon voimakkaampia, ja ollaan ison hienon äärellä. Silloin voi kokea lämpimiä lauluharmonioita, mielivaltaisia poppimelodioita, liikuttavia rytmejä ja vahvaa läsnäoloa.

The Hearing -artistinimen takaa paljastuu helsinkiläismuusikko Ringa Manner. Haaveilija, runotyttö, nörtti, rokkikohkaaja ja musiikki-intoilija, mitä näitä nyt on.

The Hearingin kakkosalbumi julkaistaan 1. huhtikuuta 2016.

Kuuntele The Hearingin uusi single Backwards tästä:

The Hearing keikoilla keväällä 2016:

17.2. Gloria, Helsinki

26.2. Katse, Jyväskylä

27.2. Gong, Turku

11.3. Sampola Live, Tampere

11.3. Doris, Tampere

23.3. After Eight, Pietarsaari

24.3. Leipätehdas, Vaasa

1.4. Tallinn Music Week, Tallinn, Estonia

28.4.-1.5. TBA, Denmark

Kiitos jengi!

Kiitos artisteille, kutsuvieraille ja muulle yleisölle perjantain avajaisbileistä. Meininki oli juuri oikea.

Tavastian ja Semifinalin lavalle nousivat Teksti-TV 666, Räjäyttäjät, The Hearing, Tommishock & Kalifornia-Keke, Lake Jons, Cina Polada ja Muuan Mies. Upeat kuvat otti Arttu Kokkonen.

Lisää kuvia TÄÄLLÄ.

 

Muuan Mies

Kuva: Arttu Kokkonen / http://arttukokkonen.com

 

Cina Polada

Kuva: Arttu Kokkonen / http://arttukokkonen.com

 

Tommishock & Kalifornia-Keke

Kuva: Arttu Kokkonen / http://arttukokkonen.com

 

The Hearing

Kuva: Arttu Kokkonen / http://arttukokkonen.com

 

Lake Jons

Kuva: Arttu Kokkonen / http://arttukokkonen.com

 

Räjäyttäjät

Kuva: Arttu Kokkonen / http://arttukokkonen.com

 

Teksti-TV 666

Kuva: Arttu Kokkonen / http://arttukokkonen.com