Ylva Haru

Ylva Haru on suomenkielistä folk/pop-americana -henkistä musiikkia tekevä laulaja-lauluntekijä ja tuottaja, jonka soundi on yhdistelmä herkkyyttä, runsaita kitaroita ja lauluharmonioita, vahvoja melodioita sekä monivivahteista rytmiikkaa.

Artistin tarina on lähtöisin Klovharusta, Tove Janssonin mökkisaarelta, missä vierailtuaan lauluntekijä kuuli meren soivan syksyllä 2012. Taianomaisen kokemuksen myötä syntyi taiteilijanimi Ylva Haru, joka on soinut julkaistujen laulujen muodossa vuodesta 2016 alkaen.

Musiikkiinsa ja kappaleiden sovituksiin lauluntekijä ammentaa inspiraatiota muun muassa luonnosta, muusta taiteesta, arkkitehtuurista, visuaalisuudesta, henkisyydestä, mystiikasta, kirjoista, tarinoista, luovuutta inspiroivista ja rauhoittavista ympäristöistä. Hän on omimmillaan pienimpienkin vivahteiden, tunteiden ja yksityiskohtien havaitsemisessa ja niiden sanoittamisessa.

Viimeisin kokopitkä Perhosten valtakunta I & II -tupla-albumi julkaistiin keväällä 2024 taiteilijan oman Lotta Roots -levymerkin kautta. Sitä edelsivät Linnut-albumi (2019) sekä Tuulensuoja-EP (2016). Kappaleet teksteineen ovat saaneet kiitosta ja laulut ovat löytäneet tiensä laajemmalle kuuluviin sekä osaksi kuulijoiden omia elämäntarinoita.

Parhaillaan kolmatta pitkäsoittoa yhtyeensä kanssa työstävä lauluntekijä keikkailee soolo-, trio- ja bändikokoonpanoilla. Soolokeikoilla on mahdollisuus päästä syvemmälle herkän ytimen ääreen, kun laulut soivat kaikkein riisutuimmissa muodoissaan.

Tervetuloa tarinoiden matkaan!

Discografia:
Tuulensuoja EP (2016)
Linnut (2019)
Perhosten valtakunta I & II (2024)

Facebooktwitterlinkedinmail

Downloadable files

PROMO PIC 1 Vilja Haarala PROMO PIC 2 Vilja Haarala PROMO PIC 3 Jari Heikkilä PROMO PIC 4 Jari Heikkilä PROMO PIC 5 Tuomas Aro