Rättö Ja Lehtisalo

”Jos suomalainen pop-musiikki olisi sadan metrin juoksu, Mika Rätön ja Jussi Lehtisalon suoritukset diskattaisiin, koska sadan metrin juoksun sijasta he päättäisivät kävellä käsillään kaksikymmentä kilometriä ainoastaan siksi, että tänä päivänä intuitio sanoi niin.”
-NRGM

Rättö Ja Lehtisalo on porilaisten Mika Rätön ja Jussi Lehtisalon muodosta kokeellinen krautrock-yhtye. Muun muassa Circlestä ja Kuusumun Profeetasta tuttujen vaikuttajien projektiluontoiseksi kuvattu surrealistinen ja hyvällä tavalla nyrjähtänyt yhtye on pökerryttävän moniaistillinen kokemus, jossa Rätön uskomattoman epämääräiset lyriikat poikkelehtivat piippailevien kasarisoundien, groovaavien bassojen ja minimalististen musiikillisten kudosten keskushermostossa. Tähtisumun ja lasersäteiden raamittama häikäilemättömäksi hittitehtaaksi tarkoitettu projekti ei ole liene uransa aikana päätynyt radiosoittoon kertaakaan, mutta ajattoman tyylikäs tapaus jatkaa kulttimaineen porealtaassa uiskentelua sitäkin innokkaampana ja kiinnostavampana.

Kaksikon ensimmäinen yhteinen albumi Kopernikus hortoilee näkinkengässä ilmestyi vuonna 2003. Tämän jälkeen parivaljakko on julkaissut viisi albumia, joista uusin Matematiikka ilmestyi vuonna 2012. Keväällä 2018 yhtye julkaisi kokoelman Kovaa Kamaa (Parhaat 2003-2018).

Discografia:
Kopernikus Hortoilee Näkinkengässä (2003)
Pari Lepakkoa Transylvaniassa (2004)
Ed Benttonin Briljantti Stabilismi Tai Taivaallinen Kylpysaippua (2006)
UU Mama (2010)
Matematiikka (2012)


Facebooktwitterlinkedinmail

Downloadable files

Promo Pic 1