Aavikko
Aavikko
Aavikko
Aavikko
Aavikko
Aavikko
Aavikko
Aavikko

Maailmassa on kaikenlaisia kolminaisuuksia. Eikä pelkästään uskonnollisia, sillä jo muinaiset pakanakansat tunsivat järkiperäisiä kolminaisuuksia. Länsimaisen ihmisen maailmankuvaan erilaiset kolminaisuudet ovat juurtuneet niin sitkeästi, että ne ovat väkisinkin hieman pyhiä. Jääkiekossa on kolme erää. Filosofien dialektiikassa teesi, antiteesi ja synteesi. Klubilla on bändi, yleisö ja lattia. Aavikossa on kolme jäsentä.

Vuonna 1995 Siilinjärvellä perustettu Aavikko on funktionaalista käyttömusiikkia, sähköisen äänen muotoilua syntetisaattoreilla. Jo kolmatta vuosikymmentä olemassa ollut yhtye on kulminaatio menneiden aikojen retrofuturististen itäblokin syntetisaattoriyhtyeiden, päättäväisesti määräävien rytmien ja tanssimaan piiskaavasti koukuttavien melodioiden utopiasta. Yhtyeen ilmaisun kiteyttää parhaiten jälleen yksi kolminaisuus: melodia, harmonia ja rytmi. Muysic non stop.

Yhtyeen itse musiikkistaan käyttämä termi ”muysic” on kaikessa yksinkertaisuudessaan huumaavan koukuttavaa. Jo kuuden albumillisen verran nauhalle tallennettu ilmaisu saa pauloihinsa kuin viihdeohjelmien logot tai supermarkettien hyllyrivit. Siinä ei kuulu luotto teknologiaan itseensä, vaan halu käyttää elektronista teknologiaa tienä ihmisen sieluun ja sydämeen. Yhtyeen live-esiintymisten tunnuspiirteisiin kuuluu mahdottomuus olla tanssimatta yhtyeen soittaessa – tämän kiteyttää myös keikoilta tuttu yksinkertainen komento: “we play, you dance”.

KEIKKAMYYNTI
Esa Tontti
+358 44 563 1430
esa@altagency.fi
Henri Tuunanen
+358 50 493 7465
henri@altagency.fi
TUOTANTO
Marko Nikula
+358 41 311 3859
nikula@altagency.fi
PROMOKUVAT
PROMOKUVAT
PROMOKUVAT
PROMOKUVAT
PROMOKUVAT
PROMOKUVAT
PROMOKUVAT
PROMOKUVAT
PROMOKUVAT
PROMOKUVAT
No items found.
LATAA PROMOKUVAT
VIDEOT
VIDEOT
VIDEOT
VIDEOT
VIDEOT
VIDEOT
VIDEOT
VIDEOT
VIDEOT
VIDEOT
Tapahtumat

TULEVAT KEIKAT

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Suspendisse varius enim in eros elementum tristique.

Fri
4
Apr 2025
aavikko @ fame, tampere
Sold out
Tampere

Sat
5
Apr 2025
aavikko @ logomo, turku
Sold out
Turku

Fri
11
Apr 2025
aavikko @ 45 special, oulu
Sold out
Oulu

Sat
12
Apr 2025
aavikko @ taiga, ylläs
Sold out
Ylläs

Fri
25
Apr 2025
aavikko @ lutakko, jyväskylä
Sold out
Jyväskylä

TULEVAT KEIKAT
TULEVAT KEIKAT
TULEVAT KEIKAT
TULEVAT KEIKAT
TULEVAT KEIKAT
TULEVAT KEIKAT
TULEVAT KEIKAT
TULEVAT KEIKAT
TULEVAT KEIKAT
TULEVAT KEIKAT

KEIKAT

Fri
09
Feb 2024
aavikko @ maxim, kuopio
Sold out
Location

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Suspendisse varius enim in eros elementum tristique.

Fri
09
Feb 2024
aavikko @ lutakko, jyväskylä
Sold out
Location

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Suspendisse varius enim in eros elementum tristique.

Fri
09
Feb 2024
Aavikko @ Festivaali, Tampere
Sold out
Location

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Suspendisse varius enim in eros elementum tristique.

Sat
04
Apr 2025
aavikko @ taiga, ylläs
Sold out
Ylläs

Fri
04
Apr 2025
aavikko @ 45 special, oulu
Sold out
Oulu

Sat
04
Apr 2025
aavikko @ logomo, turku
Sold out
Turku

Fri
04
Apr 2025
aavikko @ fame, tampere
Sold out
Tampere

Tagline

Events

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Suspendisse varius enim in eros elementum tristique.

aavikko @ lutakko, jyväskylä

25.4.2025
Jyväskylä

aavikko @ maxim, kuopio

26.4.2025
Kuopio

Aavikko @ Festivaali, Tampere

23.8.2025
Tampere