10-vuotias Ursus Factory julkaisi tänään uuden albuminsa ”I” – maaliskuussa juhlitaan levyjulkkareita kolmena iltana Tavastialla!

3.3.2023

10-vuotisjuhlavuotta viettävä suomirock-duo Ursus Factory julkaisee tänään uuden odotetun albumin ”I”!

Suomirockin kärkinimiin lukeutuvan Ursus Factory on julkaissut tänään uudenalbumin. Levyltä on aiemmin julkaistu singlet ”Perintö” sekä ”Sadetakin pintaan”.

Levyn kappaleet on säveltänyt ja sanoittanut yhtyeen solisti ja kitaristi Jussi Pelkonen yhdessä duon toisen jäsenen, rumpali-laulaja Aleksi Ripatin kanssa. Kappaleita on myös ollut tekemässä Matias Stubbe ja albumin on tuottanut yhdessä yhtyeen kanssa Väinö Karjalainen. Albumi on samaan aikaan kevyintä ja raskainta Ursus Factorya koskaan.

Yhtyeen solisti Jussi kertoo uudesta albumista näin:

”3:3:23:00:00 Suomalaiseen musiikkikenttään työntyi I, Ursus Factoryn uusi kuudestilaukeava albumi, kuin lepän taimi asfalttikenttään. Se ei sopinut ympäristöönsä mutta edusti ikiaikaista muotoa ja oli olemassa.

      Taimi! Mikä on laulusi aihe?

Älä kysy kasvilta ihmisten asioista…

      Kai tässä on jokin juju, punainen lanka?

Minä vain kasvan ja kuolen ja sitten maaksi tulen ja sitten tulen taas. Tää on tätä perus pyöritystä.

      No mutta sinulla on tässä kuusi tarinaa?

Yhteen kertaan laskettuna periaatteessa kyllä. Ensin tehdään pitkä matka, jossa kuollaan ja tullaan taas. Sitten puhutaan edellisten rönsyjen asioista. Sitten kasvimielessä miellyttävä laulu sateesta, ainahan se sieltä tulee. Neljännessä luvussa yritetään korjata. Kaunis ajatus! Katsotaan sitten käytännössä… Viides luku on harvinaisen pitkä ja rehelllinen. Kuudes kuudesta vie tarinan aika traagiseen päätökseen. Nämä kahdella jalalla kävelevät eivät pystykään pakenemaan kaikkea!

     No mutta pikku taimi, laitetaanpa sinut radioon ja lehteen kertomaan tarinoitasi niin kansa tykkää eikä kuole tylsyyteen!”


Tulevan albumin levyjulkkareita juhlitaan Tavastialla 16.-18.3. kolmen keikan merkeissä, joista kaksi on jo loppuunmyytyjä. Tavastian keikkojen lisäksi riehakkaista keikoistaan ja ilmiömäisestä lavaenergiastaan tunnettu Ursus Factory lähtee levyn julkaisun myötä laajalle Suomen-kiertueelle. Kokonaisen keikkalistauksen voi löytää alta. 

**

Ursus Factory on vuonna 2013 perustettu duo, joka koostuu laulaja-artisti Jussi Pelkosesta sekä rumpali-laulaja Aleksi Ripatista. Yhtye on aiemmin julkaissut kolme albumia, joista viimeisimpänä kesäkuussa 2021 julkaistu ”Onnellinen sukupolvi” oli laajalti kriitikoiden ylistämä sekä keräsi jopa kolme Emma-ehdokkuutta. Yhtyeen menestyksekkäimpiin hitteihin lukeutuvat muun muassa kappaleet ”Oot pomo”, ”Baby mä oon rock’n’roll”, ”ANO (Mitä kummaa)” sekä ”Mitä mies mitä äijä”. Riehakkaista keikoistaan ja ilmiömäisestä lavaenergiastaan tunnettu Ursus Factory on myös kiistatta yksi Suomen parhaista livebändeistä.

KEVÄÄN URSUS FACTORY 2023 KEIKAT:

4.3. Lappeenranta, Nuijamies
11.3. Tuusula, Krapin Paja
16.3. Helsinki, Tavastia – ikärajaton
17.3. Helsinki, Tavastia – loppuunmyyty
18.3. Helsinki, Tavastia – loppuunmyyty
25.3. Oulu, 45 Special
31.3. Jyväskylä, Lutakko
1.4. Kuopio, Sawohouse Underground
6.4. Lahti, Sammio-sali
7.4. Vantaa, Kulttuuritalo Martinus
8.4. Tampere, Pakkahuone
15.4. Turku, Logomo
21.4. Äkäslompolo, Selvä Pyy
22.4. Rovaniemi, Wanha Mestari
28.4. Ruka, Wappulounas

Facebooktwitterlinkedinmail
Ursus Factory