Vuoret

Vuoret on kovaääninen tamperelainen kitararockyhtye, jonka musiikista on löydetty jäänteitä muun muassa shoegazesta, postpunkista ja goottipopista. Viisihenkinen yhtye uppoutuu kappaleissaan psykomaantieteeseen, vaihtoehtoisiin tulevaisuuksiin ja epävarmaan nykyisyyteen.

Vuoret on herättänyt huomiota kunnianhimoisilla musiikkivideoillaan, muista suomalaisyhtyeistä erottuvalla soinnillaan ja kappaleilla, joissa toismaailmalliset popmelodiat kohtaavat kekseliään kitarametelin. YleX valitsi Vuoret Nosteessa-yhtyeeksi elokuussa, ja saman kanavan Teppo Vapaus nosti Mennään rannalle -singlen viime kesän parhaaksi kappaleeksi.

Yhtyeen esikoislevy ”Portti” ilmestyi 12.10.2018 Soit Se Silti -levy-yhtiön kautta.

Facebooktwittergoogle_pluslinkedinmail

Downloadable files

Promo pic 1 by Simo Ulvi Promo pic 2 Promo pic 3