Radio Supernova

Mansegazeksi musiikkiaan luonnehtiva Radio Supernova sai alkunsa rakkaudesta maailmaa suurempia kitaravalleja ja avaruuteen kurkottavia äänimaailmoja kohtaan. Soit Se Silti julkaisi yhtyeen Tähtiin-debyyttialbumin vuoden 2019 maaliskuussa.

Siinä missä Tähtiin kietoi eteerisellä, toismaailmallisella tunnelmallaan kuulijansa usvaiseen purppuraan, Radio Supernovan toinen levy Takaisin palauttaa kuulijansa korkealta ja varoittamatta maan pinnalle, jossa sävyt ja tunnelmat ovat kalpeita ja sähköisiä. Albumin kappaleet antavat kuulijalleen mahdollisuuden ajattomien teemojen ja ilmiöiden tarkasteluun eri näkökulmista ja kuljettavat tämän niin kauneimpien kuin myös kaikista kipeimpien asioiden äärelle.

Kokonaisuutena Radio Supernovan toisella albumilla kuuluu muutoksen halun ja juurille palaamisen houkutteleva mutta yhtä aikaa mahdottoman tuntuinen ja ristiriitainen kaipuu. Levy on yhtyeeltä askel entistä kolkompaan ja kylmempään maailmaan, jota kuitenkin tasapainottavat pehmeät dream pop -soundit. Takaisin onkin koukuttava yhdistelmä pop-melodioita, melua ja laidasta toiseen vaihtelevia tunneskaaloja.

Bändin toinen albumi julkaistaan tammikuussa 2021 Soit Se Silti:n kautta. Levyn ensimminen single ”Väkivaltaa” julkaistiin syyskuussa.

Facebooktwittergoogle_pluslinkedinmail

Downloadable files

Promo Pic 1 Kalle-Erik Kosonen Promo Pic 2 Kalle-Erik Kosonen